2017-10-11 11:06:27

Suomen sodissa riittää tutkittavaa

Eeva Tammen kaltaisia sotahistoriaan ja sodan kulkuun perehtyneitä naisia ei ole maassamme montaa. Tutkimuksissaan hän haluaa löytää uusia näkökulmia itsenäisen Suomen käymiin sotiin.

Eeva Tammelta

on ilmestynyt toistakymmentä tieteelliseksi luokiteltavaa sotahistoriaan liittyvää julkaisua. Kymmenen vuotta sitten hän toimitti yhdessä sotahistorian dosentti Eero Elfvengrenin kanssa kirjan Viipuri 1944, jossa selvitellään ensimmäistä kertaa, oliko Viipurin puolustukselle edellytyksiä.

– Aiemmin oli ajateltu, että miksi tutkia kaupungin menetystä, sillä eihän siitä edes taisteltu. Viipurin puolustukseen määrätyt 20. Prikaatin miehet karkasivat ja kaupunki luovutettiin viholliselle lähes taisteluitta, Eeva Tammi sanoo.

Hänen teoriansa Viipurin menetykseen kesällä 1944 on selkeä.

– Päämajassa oli näkemyseroja ja korkeat upseerit tekivät yhteistyötä vertikaalitasolla ohi kunnioitetun ylipäällikön. Mannerheim vaati, että kaupungista tulee taistella viimeiseen mieheen. Viipuria ei kuitenkaan todellisuudessa aiottu pitää, sillä se sijaitsi väärällä puolella vesistöä. Onneksi Viipurista ei tullut Suomen Stalingradia.

Eeva Tammen näkemykset herättivät laajaa keskustelua ja hän pääsi Helsingin Sanomien ja iltapäivälehtien lööppeihin.

– Sain paljon tukea näkemyksilleni aina korkeimpia upseereita myöten. Minulle sanottiin jopa, että kaikkihan tämän ovat tienneet, mutta vasta nyt joku uskalsi sanoa sen ääneen, hän toteaa ja kehottaa lukemaan Viipuri 1944 -kirjan. 

– Siihen on kerätty kaikki faktat ja lukija saa itse tehdä päätelmän luovutettiinko Viipuri.

Karjala hallussa

Eeva Tammi on haluttu opas Karjalaan suuntautuville matkoille. Kuluneen kesän aikanakin hän hoiti toistakymmentä opastusta erilaisille ryhmille. 

Hän tarkentaa olevansa nimenomaan luovutettuun Karjalaan perehtynyt opas, vaikka toki myös Venäjän asiat ovat hänelle osin tuttuja.

– Kuljen Viipurissakin 20–30-luvun silmälasit päässä, katson sitä itsenäisen Suomen näkökulmasta ja kerron matkalaisille meidän ajastamme.

Eeva Tammi hallitsee niin alueen sotahistorian kuin arkkitehtuurin, kulttuurielämän, hautausmaat, koulut ja paljon muuta.

– Voisin puhua niistä kaikista kaksi päivää putkeen, hän nauraa. 

PÄIVI PARJANEN-VÄTTÖ

LUE LISÄÄ 12.10. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ

 



 

 
Lue lisää
2017-10-11 11:08:22

Rovasti Heli Inkisen isän suku on Kuolemajärveltä

– Sukumme jäsenillä oli vilkasta vuorovaikutusta lapsuudessani 1960-luvulta eteenpäin. Käytiin kylässä ja puhuttiin paljon menneistä ja varsinkin menetetyistä. 

Turussa asuva rovasti, teologian tohtori Heli Inkinen muistelee, miten hänen isällään oli tapana sanoa ”suu tul makiaks haastamisest” , kun sai puhua sydämensä kyllyydestä tärkeistä asioista läheistensä kanssa. 

Isä oli syntynyt Kuolemajärvellä 1924. Puolison hän löysi Kymenlaaksosta Sippolasta. Siellä sijaitsi nuorenparin ensimmäinen koti. Turun seudulle siirryttiin 1958.

– Olen puolivuotiaasta lähtien asunut Varsinais-Suomessa. Lapsuudenkotini oli Kaarinassa. Identiteetiltäni olen turkulais-karjalainen, eli Turku ja Kuolemajärvi ovat yhtä tärkeitä. 

– Keskeisiä karjalaisen perinnön siirtäjiä olivat isä, isän sisarukset ja serkut sekä muut isälle läheiset Inkilän kylän evakot. 

Sukuseura

linkkinä Karjalaan 

Helin lapsuudenkodissa karjalaisuus oli läsnä monin tavoin. Kymenlaaksolainen äitikin oli vähintään yhtä puhelias ja ulospäinsuuntautunut kuin karjalainen isä. 

– Vanhemmiltani sain perinnöksi asenteen, että pitää olla vieraanvarainen ja auttaa lähimmäisiä. Tätä periaatetta olen pyrkinyt toteuttamaan omassa elämässäni, hän kertoo. 

Kuolemajärven pitäjäjuhlat tulivat Helille tutuksi jo lapsuudessa 1960-luvulla. Niitä oli tapana järjestää Turun konserttitalossa. 

– Isän veljistä Leevi vaikutti Kuolemajärvi-Säätiön hallituksessa. Isä ja äiti olivat perustamassa 1992 Kuolemajärven Inkisten sukuseuraa ja alkuvaiheessa hallituksen kokouksia pidettiin kodissamme. 

– Olen kuulunut sukuseuran johtokuntaan, kirjoittanut usein sukulehteen ja ollut muutaman kerran pitämässä jumalanpalveluksen sukukokouksen yhteydessä. 

Ensimmäiset maininnat Inkisistä kirjallisissa lähteissä löytyvät 1500-luvun loppupuolelta Sukuseurassa on tällä hetkellä noin 170 jäsentä. 

Heli on pohdiskellut sitä, mikä on karjalaisten kotiseutuyhdistysten tulevaisuus. Avainhaaste hänen mielestään on löytää keinot saada yhteys some-sukupolveen. 

– Omat lapseni, poika ja tytär, tietävät Kuolemajärven merkityksen. He ehtivät imeä karjalaisuuden mummilta ja papalta. 

MARKKU SUMMA  

LUE LISÄÄ 12.10 2017  ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ

KUVA

Kirkolla on monia haasteita.–  Erityisesti olen huolestunut koventuneista asenteista vähemmistöjä kohtaan. Kirkon tehtävä on pitää esillä oikeudenmukaisuuden vaatimusta. Nyt kirkko ja valtio näyttävät kulkevan tässä asiassa eri suuntiin, rovasti Heli Inkinen sanoo.  Kuva: Timo Mäkipää 







 
Lue lisää
2017-10-11 11:11:58

Eino Romppanen, Suomen taidelähettiläs

Karjalaisjuuriltaan maailman maineeseen ponnistanut kuvanveistäjä Eino Romppanen, taitelijanimeltään Eino, tunnetaan paremmin Yhdysvalloissa ja Japanissa kuin Suomessa.

Suurikokoisista kiviveistoksistaan tunnetun taiteilija Eino Romppasen sukujuuriin liittyy oleellisena osana karjalaisuus ja itärajan läheisyys.

– Äitini Pirkko oli kotoisin Terijoelta. Hänen isänsä oli asemapäällikkö Eino Kallioinen. Isän puolen suku on lähtöisin Romppalan kylästä Lieksan lähistöltä. Isän suvusta löytyy käsityöläisiä ja kyläseppiä sukupolvien takaa. Löytyypä suvusta armeijan räätälikin, Romppanen valottaa sukutaustojaan.

Eino Romppasen isä Samuli työskenteli puolustusvoimissa asetarkastajien päällikkönä. Hän oli koulutukseltaan diplomi-insinööri. Eino syntyi kolmilapsiseen perheeseen Mynämäellä talvisodan pimeydessä 6. 2. 1940. Perhe oli lähtenyt sotaa pakoon Viipurista, jossa Kyösti-veli oli syntynyt.

– Isäni työpaikka, pääesikunta siirrettiin Tyrväälle, kun Helsinkiä ja Turkua oli pommitettu. Asuimme sotaa paossa maaseudulla. Synnyin tasan kello 7. Kertoman mukaan kellot alkoivat soida, kun pulpahdin maailmaan, Romppanen muistelee.

Hän vietti ensimmäiset lapsuusvuodet sotalapsena Ruotsissa. Romppanen aloitti suomen kielen opiskelun vasta nelivuotiaana, kun palasi takaisin Suomeen.   Perheen asuinpaikaksi vakiintui Helsingin Lauttasaari, jonne sodan jälkeen oli ainoastaan lauttayhteys.

Suomen pienet ympyrät nähtyään, Romppanen halusi nähdä maailmaa. Hän lähti Tukholmaan, josta liftasi Göteborgiin. Matka jatkui rahtilaivan kansipoikana Liverpooliin.

Lontoossa matka tyssäsi, kun rahat olivat loppu.

– Siinä vaiheessa isäni, jonka kanssa en ollut missään tekemisissä tuli apuun. Hän maksoi 1962 lentolipun Islannin kautta New Yorkiin.

HANNU TEIDER

LUE LISÄÄ 12.10.2017 KARJALA-LEHDESTÄ

KUVA

Eino Romppanen ja Haapamäen veturipuistossa paljastettu Suomi-neito graniittiveistos.
















 
Lue lisää

Yli miljoonan suomalaisen sukujuuret ulottuvat menetettyyn Karjalaan.

Karjalaisuuden erikoislehti täyttää osaltaan kansakunnan muistia ja välittää tietoa sukupolvien välillä.  Valtakunnallinen Karjala-lehti (www.karjala-lehti.fi) perustettiin vuonna 1904 Viipurissa ja se ilmestyy torstaisin.

 

LOPPUVUODEN TARJOUS !

Tilaa nyt Karjala-lehti kestotilauksena tai vuoden määräaikaisena

– saat loppuvuoden lehdet kaupanpäälle!  Tilaukset: http://www.karjala-lehti.fi/index.php?p=3