2017-10-11 11:06:27

Suomen sodissa riittää tutkittavaa

Eeva Tammen kaltaisia sotahistoriaan ja sodan kulkuun perehtyneitä naisia ei ole maassamme montaa. Tutkimuksissaan hän haluaa löytää uusia näkökulmia itsenäisen Suomen käymiin sotiin.

Eeva Tammelta

on ilmestynyt toistakymmentä tieteelliseksi luokiteltavaa sotahistoriaan liittyvää julkaisua. Kymmenen vuotta sitten hän toimitti yhdessä sotahistorian dosentti Eero Elfvengrenin kanssa kirjan Viipuri 1944, jossa selvitellään ensimmäistä kertaa, oliko Viipurin puolustukselle edellytyksiä.

– Aiemmin oli ajateltu, että miksi tutkia kaupungin menetystä, sillä eihän siitä edes taisteltu. Viipurin puolustukseen määrätyt 20. Prikaatin miehet karkasivat ja kaupunki luovutettiin viholliselle lähes taisteluitta, Eeva Tammi sanoo.

Hänen teoriansa Viipurin menetykseen kesällä 1944 on selkeä.

– Päämajassa oli näkemyseroja ja korkeat upseerit tekivät yhteistyötä vertikaalitasolla ohi kunnioitetun ylipäällikön. Mannerheim vaati, että kaupungista tulee taistella viimeiseen mieheen. Viipuria ei kuitenkaan todellisuudessa aiottu pitää, sillä se sijaitsi väärällä puolella vesistöä. Onneksi Viipurista ei tullut Suomen Stalingradia.

Eeva Tammen näkemykset herättivät laajaa keskustelua ja hän pääsi Helsingin Sanomien ja iltapäivälehtien lööppeihin.

– Sain paljon tukea näkemyksilleni aina korkeimpia upseereita myöten. Minulle sanottiin jopa, että kaikkihan tämän ovat tienneet, mutta vasta nyt joku uskalsi sanoa sen ääneen, hän toteaa ja kehottaa lukemaan Viipuri 1944 -kirjan. 

– Siihen on kerätty kaikki faktat ja lukija saa itse tehdä päätelmän luovutettiinko Viipuri.

Karjala hallussa

Eeva Tammi on haluttu opas Karjalaan suuntautuville matkoille. Kuluneen kesän aikanakin hän hoiti toistakymmentä opastusta erilaisille ryhmille. 

Hän tarkentaa olevansa nimenomaan luovutettuun Karjalaan perehtynyt opas, vaikka toki myös Venäjän asiat ovat hänelle osin tuttuja.

– Kuljen Viipurissakin 20–30-luvun silmälasit päässä, katson sitä itsenäisen Suomen näkökulmasta ja kerron matkalaisille meidän ajastamme.

Eeva Tammi hallitsee niin alueen sotahistorian kuin arkkitehtuurin, kulttuurielämän, hautausmaat, koulut ja paljon muuta.

– Voisin puhua niistä kaikista kaksi päivää putkeen, hän nauraa. 

PÄIVI PARJANEN-VÄTTÖ

LUE LISÄÄ 12.10. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ

 



 

 
Lue lisää
2017-10-11 11:08:22

Rovasti Heli Inkisen isän suku on Kuolemajärveltä

– Sukumme jäsenillä oli vilkasta vuorovaikutusta lapsuudessani 1960-luvulta eteenpäin. Käytiin kylässä ja puhuttiin paljon menneistä ja varsinkin menetetyistä. 

Turussa asuva rovasti, teologian tohtori Heli Inkinen muistelee, miten hänen isällään oli tapana sanoa ”suu tul makiaks haastamisest” , kun sai puhua sydämensä kyllyydestä tärkeistä asioista läheistensä kanssa. 

Isä oli syntynyt Kuolemajärvellä 1924. Puolison hän löysi Kymenlaaksosta Sippolasta. Siellä sijaitsi nuorenparin ensimmäinen koti. Turun seudulle siirryttiin 1958.

– Olen puolivuotiaasta lähtien asunut Varsinais-Suomessa. Lapsuudenkotini oli Kaarinassa. Identiteetiltäni olen turkulais-karjalainen, eli Turku ja Kuolemajärvi ovat yhtä tärkeitä. 

– Keskeisiä karjalaisen perinnön siirtäjiä olivat isä, isän sisarukset ja serkut sekä muut isälle läheiset Inkilän kylän evakot. 

Sukuseura

linkkinä Karjalaan 

Helin lapsuudenkodissa karjalaisuus oli läsnä monin tavoin. Kymenlaaksolainen äitikin oli vähintään yhtä puhelias ja ulospäinsuuntautunut kuin karjalainen isä. 

– Vanhemmiltani sain perinnöksi asenteen, että pitää olla vieraanvarainen ja auttaa lähimmäisiä. Tätä periaatetta olen pyrkinyt toteuttamaan omassa elämässäni, hän kertoo. 

Kuolemajärven pitäjäjuhlat tulivat Helille tutuksi jo lapsuudessa 1960-luvulla. Niitä oli tapana järjestää Turun konserttitalossa. 

– Isän veljistä Leevi vaikutti Kuolemajärvi-Säätiön hallituksessa. Isä ja äiti olivat perustamassa 1992 Kuolemajärven Inkisten sukuseuraa ja alkuvaiheessa hallituksen kokouksia pidettiin kodissamme. 

– Olen kuulunut sukuseuran johtokuntaan, kirjoittanut usein sukulehteen ja ollut muutaman kerran pitämässä jumalanpalveluksen sukukokouksen yhteydessä. 

Ensimmäiset maininnat Inkisistä kirjallisissa lähteissä löytyvät 1500-luvun loppupuolelta Sukuseurassa on tällä hetkellä noin 170 jäsentä. 

Heli on pohdiskellut sitä, mikä on karjalaisten kotiseutuyhdistysten tulevaisuus. Avainhaaste hänen mielestään on löytää keinot saada yhteys some-sukupolveen. 

– Omat lapseni, poika ja tytär, tietävät Kuolemajärven merkityksen. He ehtivät imeä karjalaisuuden mummilta ja papalta. 

MARKKU SUMMA  

LUE LISÄÄ 12.10 2017  ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ

KUVA

Kirkolla on monia haasteita.–  Erityisesti olen huolestunut koventuneista asenteista vähemmistöjä kohtaan. Kirkon tehtävä on pitää esillä oikeudenmukaisuuden vaatimusta. Nyt kirkko ja valtio näyttävät kulkevan tässä asiassa eri suuntiin, rovasti Heli Inkinen sanoo.  Kuva: Timo Mäkipää 







 
Lue lisää
2017-10-11 11:11:58

Eino Romppanen, Suomen taidelähettiläs

Karjalaisjuuriltaan maailman maineeseen ponnistanut kuvanveistäjä Eino Romppanen, taitelijanimeltään Eino, tunnetaan paremmin Yhdysvalloissa ja Japanissa kuin Suomessa.

Suurikokoisista kiviveistoksistaan tunnetun taiteilija Eino Romppasen sukujuuriin liittyy oleellisena osana karjalaisuus ja itärajan läheisyys.

– Äitini Pirkko oli kotoisin Terijoelta. Hänen isänsä oli asemapäällikkö Eino Kallioinen. Isän puolen suku on lähtöisin Romppalan kylästä Lieksan lähistöltä. Isän suvusta löytyy käsityöläisiä ja kyläseppiä sukupolvien takaa. Löytyypä suvusta armeijan räätälikin, Romppanen valottaa sukutaustojaan.

Eino Romppasen isä Samuli työskenteli puolustusvoimissa asetarkastajien päällikkönä. Hän oli koulutukseltaan diplomi-insinööri. Eino syntyi kolmilapsiseen perheeseen Mynämäellä talvisodan pimeydessä 6. 2. 1940. Perhe oli lähtenyt sotaa pakoon Viipurista, jossa Kyösti-veli oli syntynyt.

– Isäni työpaikka, pääesikunta siirrettiin Tyrväälle, kun Helsinkiä ja Turkua oli pommitettu. Asuimme sotaa paossa maaseudulla. Synnyin tasan kello 7. Kertoman mukaan kellot alkoivat soida, kun pulpahdin maailmaan, Romppanen muistelee.

Hän vietti ensimmäiset lapsuusvuodet sotalapsena Ruotsissa. Romppanen aloitti suomen kielen opiskelun vasta nelivuotiaana, kun palasi takaisin Suomeen.   Perheen asuinpaikaksi vakiintui Helsingin Lauttasaari, jonne sodan jälkeen oli ainoastaan lauttayhteys.

Suomen pienet ympyrät nähtyään, Romppanen halusi nähdä maailmaa. Hän lähti Tukholmaan, josta liftasi Göteborgiin. Matka jatkui rahtilaivan kansipoikana Liverpooliin.

Lontoossa matka tyssäsi, kun rahat olivat loppu.

– Siinä vaiheessa isäni, jonka kanssa en ollut missään tekemisissä tuli apuun. Hän maksoi 1962 lentolipun Islannin kautta New Yorkiin.

HANNU TEIDER

LUE LISÄÄ 12.10.2017 KARJALA-LEHDESTÄ

KUVA

Eino Romppanen ja Haapamäen veturipuistossa paljastettu Suomi-neito graniittiveistos.
















 
Lue lisää
2017-10-11 11:53:20

LUE 12.10.2017 ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• Vakkilaiset luottavat yhdessä tekemisen voimaan

• Huolenpitoa veteraanien viimeiseen iltahuutoon

• SKS palkitsi kirjailija Eeva Kilven

• Viipuirin Taiteilijaseura toi vuosinäyttelynsä Loviisaan

• Hannes Hynänen oli aika velikulta veteraani

• Summan torjuntavoitto oli osoitus yhteisöllisyyden voimasta

• Iloitsia kohtaamisia Helsingin Suojärvi-seuran 70-vuuotisjuhlassa

• Etelä-Karjalan agronomit 100 vuotta - Suomen vanhin alueyhdistys perustettiin Viipurissa

Seuraava lehti ilmestyy 19.10.2017. (numero  42)

Tilaa irtonumero : http://www.karjala-lehti.fi/index.php?p=42&c=6


 
Lue lisää
2017-10-11 11:49:13

Kolumni 12.10. 2017

Kieli elpyy yhteisöissä


SANNI GRAHN-LAASONEN

opetusministeri

Moni meistä on kuullut karjalan kieltä mummolassa, oman pitäjän raitilla tai Venäjän puoleisessa Karjalan tasavallassa. Kielen tuttuus tekee siitä myös kiinnostavan ja kiehtovan tutkimuskohteen. Suomen ja karjalan kielen perusrakenne ja kieliopillinen järjestelmä ovat varsin samanlaiset, mikä luo otolliset lähtökohdat kielen harrastamiselle ja tarkemmallekin opiskelulle.

Kiinnostus karjalaisuutta ja karjalan kieltä kohtaan on osa meidän kulttuurista ja historiallista jatkumoa. Ja sellaisena se on luonnollinen, monen identiteettiä lähellä oleva asia. Onhan karjalan kieli suomen lähin sukukieli. Tunnistamme karjalan kielessä paljon tuttua, vaikka toisaalta äänteissä ja varsinkin sanastossa on paljon aineksia venäjän kielestä.

 

KARJALAN KIELI ja kulttuuri on ollut aina osa elävää kulttuuriamme ja samalla se on ollut osa arvokasta kulttuuriperintöämme. Sodanjälkeinen sukupolvi kaipasi kotikonnuilleen, kun taas heidän jälkeläisensä ehtivät jo osittain vieraantua karjalaisuudesta ja menneiden aikojen kaihosta vanhoille asuinsijoille. Nyt taas uudet sukupolvet ovat alkaneet kiinnostua karjalaisista juuristaan. Monella on halu löytää oma kosketuspinta sukunsa karjalaisuuteen.

Kielen harrastaminen, vakavampi opiskelu tai tutkiminen ovat kaikki tärkeitä asioita kielen elvyttämisen kannalta. Tämän eteen on vuosikymmenten ajan tehty yhdessä määrätietoista työtä, ja 100 -vuotias Suomi tarjoaa hyvät edellytykset sivistystyölle myös jatkossa.

Käytössämme on Kotimaisen kielikeskuksen kokoama karjalan kielen sana-arkisto, joka pitää sisällään runsaan 500 000 arkistolipun eli niin sanotun sanalipun murrekokoelman. Sen pohjalta on laadittu myös Karjalan kielen sanakirja. Alkuperäinen aineisto on siirretty helmikuussa 2016 Joensuuhun Itä-Suomen yliopiston yhteyteen. Itä-Suomen yliopistossa voi karjalan kieltä ja kulttuuria opiskella myös omana oppiaineenaan ja siellä on myös karjalan kielen ainoa professuuri. Myös muiden alojen opiskelijoiden on mahdollista valita vapaasti näitä opintoja sivuaineeksi.

Suomen itsenäisyyden 100 -vuotisjuhlavuonna käynnistyi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella karjalan kielen elvytysohjelma. Juhlavuoden ohjelmaa olemme rakentaneen yhdessä tekemisen ja yhteisöllisyyden pohjalta. Myös kieli elpyy sitä paremmin mitä monipuolisempi ja moninaisempi yhteisö sitä tekee yhdessä. Kielen käyttö monipuolistuu, kun sitä puhutaan erilaisissa yhteyksissä kotona, kouluissa, opinahjoissa ja työssä.

Jopa yhdeksän kymmenestä nykykielestä on vaarassa kadota tällä vuosisadalla. Suojelua ja elvytystä vähemmän puhutuille kielille tarvitaan, sillä globalisaatio ja uusi tekniikka ovat kiihdyttäneet katoamiskehitystä. Kieli heikkenee, jos se ei uudistu digitaalisessa maailmassa. Uudissanoja lainataan helposti muista kielistä ja oma sanasto köyhtyy.

 

TEKNOLOGIA VOI toisaalta olla myös pelastus monelle kielelle. Netissä voi etsiä, jakaa ja tallentaa tietoa eri kielistä ja murteista. Netin kautta voi löytää puhe- tai kirjoituskumppanin harvinaisemmalle kielelle. Yhteinen sosiaalinen verkosto kannustaa ja helpottaa oppimista. Kieli kulkee aina käsi kädessä kulttuurin kanssa. Siksi oman historian ymmärtämisen kannalta on tärkeää tuntea myös rinnakkaisia historian ja yhteiskunnan ilmiöitä.

On meidän sukupolvemme vastuulla, että tarinat ja kieli siirtyvät myös eteenpäin. Kadonnutta on vaikea saada takaisin, mutta olemassa olevaa voi ja pitää vahvistaa. Tähän työhön on tärkeää sitouttaa kotien lisäksi esimerkiksi kerhot, koulut ja yhdistykset – siis koko yhteisö. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen ovat avainsanoja elävän ja monimuotoisen kieliyhteisön elpymiselle.

 

Kirjoittaja on opetusministeri (kok), jonka mamma tuli Viipurin maalaiskunnasta evakkona Lounais-Hämeeseen.


 
Lue lisää