Tällä viikolla » Jutut

Sorvalissa tehtiin lisää hautapaikkalöytöjä

”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu ”-sanoittajan Valter Juvan  leposija  on nyt merkittyjen joukossa.

 


 

MERJA NIINISTÖ

 

 

Käkeä  ei vielä kuultu,  mutta kuulakas satakielen luritus säesti  tutkimustyötä,  jota  toistakymmentä talkoolaista teki  Viipurissa uuteen kevääseen heräävässä Sorvalin hautausmaan muistolehdossa  suomalaisuuden päivänä 12. toukokuuta.   Pro Sorvalin Hautausmaa ry:n kevätmatkan tarkoituksena oli  ennakkosuunnitelman  mukaan etsiä, varmentaa  ja merkitä lisää hautapaikkoja  kesän varsinaista  talkooviikkoa  varten.   

Sorvali-hankkeessa alusta saakka mukana ollut ja mittavan arkistotutkimustyön sen hyväksi tehnyt  rovasti Leena Repo oli tyytyväinen matkan antiin.  Sen aikana paikannettiin  joukko  uusia  hautoja,  mukana suurehkoja  sukuhautoja,  ja  esille saatiin myös  tunnistettavia  yksittäisiä hautakiviä.  Jo tunnetuilta hautapaikoilta raivattiin esille reunakiviä  ja niiden ympäristöä siistittiin muutenkin. Työt  hautapaikoilla   jatkuvat  kesällä.  

 

Saksalaisen seurakunnan alueella  kunnostustyö aloitettiin myös historiallisten henkilöiden, Suomen sodan sankarin Otto von Fieandtin (1762–1823)  ja viipurilaisen suurlahjoittajan Adam Wilken (1798–1847  hautapaikoilla. Molemmilla haudoilla oli aikoinaan komeat  muistomerkit,  mutta  nyt  haudoista on jäljellä kiviröykkiöitä nurmettuneeseen maahan painuneina.

Tutkimusryhmien mielihyvää  lisäsi myös  onnistuminen kirjailija ja kääntäjä Valter Juvan  leposijan  määrityksessä. Pyhäjoella  vuonna 1865 syntynyt Juva toimi Viipurissa työväenopiston johtajana  ja  viimeiset elinvuotensa  kaupunginkirjaston hoitajana. Hän kuoli vuonna  1922. 

Juva julkaisi kirjoja ja käänsi maailmankirjallisuutta, mutta parhaiten hänet muistetaan karjalaisten rakastaman laulun  ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu” sanoittajana.

 

KIRKKONUMMELAINEN Ulla Gahmberg  oli kolmannella  talkoomatkallaan paikantamassa äitinsä isovanhempien,  Anna ja Taavetti  Väisäsen hautapaikkaa. Anna Väisänen haudattiin  tuomiokirkkoseurakunnan uudelle alueelle  keväällä 1939. Tienhaaran Puuseppätehtaan ”patruuna” Taavetti Väisänen  kuoli  1942 Helsingissä, mutta  viimeisen leposijansa hänkin sai Sorvalista. 

Hautausmaakarttojen  ja valokuvien perusteella  määritelty paikka on lehmuksen juurella  lähellä jyhkeää kiviaitaa. Haravointi ja lapiotyö toivat  esille jonkin verran kiviainesta,  mutta tälläkin paikalla työt jatkuvat.

 

Sorvalin muistolehdossa EU-projektina vuonna 2007 alkaneiden kunnostustöiden tuloksena on löydetty jo satoja hautakiviä. Laaja ja suojeltu hautausmaa  on siistiytynyt kauttaaltaan, kun myös venäläiset talkoolaiset  ovat alkaneet ottaa osaa raivaustöihin.  Tänä keväänä  venäläisvoimin on kunnostettu erityisesti ortodoksista aluetta. 

Kunnostustöitä jatketaan siis talkooleirillä 3.–7. elokuuta. Yhdistyksen tulevana tavoitteena on myös ympäristöön soveltuvien informaatiotaulujen hankkiminen.

 

Espoolainen Olavi Virolainen ja loimaalainen Eeva Sysiö olivat hekin tyytyväisiä tutkimusmatkaan, vaikka sisarusten äidin leposijaa Tammiston (nyk.  Kangas) hautausmaalla Tammisuon kaupunginosassa ei täydellä varmuudella pystyttykään paikantamaan. 

– Lähellä joka tapauksessa oltiin. Se oli harras ja liikuttava hetki,  Eeva Sysiö  sanoi.

Olga Maria Virolainen kuoli vuonna 1937 vain 30-vuotiaana suurperheen äitinä. Perheen esikoinen ja kuopus  toivat nyt ensi kertaa kynttilät äitinsä oletetulle hautapaikalle. 

 

 

LUE LISÄÄ 21.5. KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

Sankarihaudoilla elettiin vuoden 1940 kevät uudelleen

MARKKU PAAKKINEN

 

Tunnelma oli sankarivainajien muistopäivänä Lappeenrannan sankarihautausmaalla samanlainen kuin vaikuttavassa mustavalkoisessa SA-kuva-arkiston kuvassa, joka vangitsi tunnelman 19. päivänä toukokuuta 1940. Juhlakansan värit vain olivat vaaleammat, niin kuin surukin vaalenee ajan myötä. Karjalan kulma kohoaa 75 vuoden takaisessa kuvassa taustalla lähes samannäköisenä kuin nyt. Deja vue -elämys on voimakas.

Isänmaan multiin laskettiin viime sunnuntaina, kaatuneiden muistopäivänä 76 tunnistamatonta sankarivainajaa Karjalan sotatantereilta.Kotiin oli tuotu 14 vainajaa Laatokan Karjalasta ja 62 Karjalankannakselta. 37 heistä oli kaatunut talvisodassa ja 39 jatkosodassa.

75 vuotta sitten sankarivainajia oli 487, jotka Päämajan sotarovasti Johannes Björklund siunasi 22 sotilaspapin avustamana. He olivat luovutetun alueen Karjalasta tuotuja talvisodan sankarivainajia. Paikalla oli noin kymmenentuhatta saattajaa, pääasiassa siirtokarjalaisia.

 

Mukana olleet ovat kertoneet, että surevien itku kuului aaltoliikkeenä yli hautausmaan. Heikki Klemetin johtama Suomen Laulun sadan hengen kuoro nostatti tunteet herkimmilleen.

– Katselin hautajaisia silloin yhdeksänvuotiaana poikana tuosta hautausmaan aidalta, Reijo Romppanen muisteli. 

Hänelle sankarivainajien muisto merkitsee enemmän kuin pelkkää muistelua. Hän käy aktiivisesti vanhoilla taistelupaikoilla.

– Kesäkuussa Kuuterselässä järjestetään tilaisuus, jossa on myös venäläisiä. Teikarin saareen puolestaan jäi lähes 200 suomalaista, joita ryhmä Taipale lähtee etsimään, Romppanen kertoi.

Hyvissä ajoin ennen siunausjuhlan alkua sankarihautausmaalta hakivat paikkansa lappeenrantalaiset Raili Rasanen ja taipalsaarelainen Kaarina Ahtiainen. Läheiset ja tuntemattomat nousivat mieleen.

– Viipurista tulin evakkona Lappeenrantaan. Silloin surin enoa, joka kuoli kotiutuksen aikana Limingassa junaonnettomuudessa. Hänkin on sankarivainaja, Raili Rasanen muistuttaa.

Sodan jälkeen Lappeenrannan hautausmaalla oli tuntemattomien sotilaiden hauta, jota Raili Rasanen hoiti. Jossain vaiheessa vainajat siirrettiin muualla. Rasasta kiinnostaisi tietää, missä he ovat nyt.

Kaarina Ahtiaisen isä taisteli muiden muassa Aunuksessa, oli kolme ja puoli vuotta sotatantereella. Hän selvisi sodasta ja eli 86-vuotiaaksi.

– Ei isä sodasta paljoa kertonut vaikka tarinoita olisi ollut. Lappeenrannan sotaveteraanien puheenjohtaja Erkki Pulli muistutti kenraali Taavetti Laatikaisen johtaman ensimmäisen armeijakunnan kaatuneiden evakuointikeskuksen työstä Lappeenrannassa. Keskus huolsi Armilan Myllymäellä Helkalan talon riihessä talvisodan aikana kaatuneita kotimatkalle. Evakuointikeskus sai muistolaatan Helkalan talon pihapiirissä säilyneen rakennuksen seinään. 

 

LUE LISÄÄ  215. KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

Hauskanpito on yhä sallittua

Tv-töillään koko kansan tietoon tullut Ilmari Saarelainen jäi eläkkeelle virallisesti kahdeksan vuotta sitten. Se ei ole hiljentänyt miehen tahtia. Estradit saavat näyttelijän, toisen polven karjalaisen, yhä syttymään ja erityisen lähellä hänen sydäntään ovat ilkikuriset roolit.

KARI KUMPULAMPI

 

 

Vaikka Ilmari Saarelainen onkin asunut lähes koko ikänsä Hämeen ytimessä, Valkeakoskella ja Tampereella, hitaaksi hämäläiseksi häntä ei voi mitenkään luonnehtia.

Hän on kaikkea muuta. Hänessä on tuhti annos karjalaista temperamenttia kuin myös ulkokuoren alla sykkivää herkkyyttä, mikä pulpahtaa esiin esimerkiksi silloin, kun hän muistelee urallaan kohtaamia kanssanäyttelijöitä.

– Olen saanut työskennellä ainutlaatuisten kollegoiden parissa, mistä olen kiitollinen, hän sanoo.

Saarelainen on siis Karjalan poikia toisessa polvessa. Hänen isänsä Ossi Saarelainen oli Viipurista kotoisin, Tienhaarasta. Hän oli taiteellinen sielu, aitoon, karjalaiseen tapaan. Äiti Katri oli puolestaan varsinaissuomalaisia, Uudestakaupungista. 

– Äiti ja isä tapasivat Ateneumissa Helsingissä. Isästä tuli sittemmin mainospäällikkö ja äiti työskenteli piirtäjänä Arabian tehtailla. Isältä perin ilkikurisen, karjalaisen luonteeni ja äidiltä itseironian lahjan.

– Isä ei matkustanut myöhemmin Viipuriin kertaakaan. Sen rajapuomin yli en sitten hyppää, hän sanoi eräänä iltana, ja tuo päätös piti, Saarelainen kertoo.

Näyttelijä on käynyt yhden kerran Ossi-isänsä syntymäkaupungissa vuosia sitten.

– Se oli risteily. Maissa oltiin joitain tunteja. Ränsistyneeltä Viipuri näytti ja vaikutti. Ei juurikaan huvittanut kuljeskella kaduilla parvekkeiden alta. Pelkäsin, että ne rojahtavat vielä niskaan.

– Toivottavasti Viipuria on kunnostettu. Onhan kaupungilla hienot perinteet arkkitehtuurinkin saralla. Musiikista ja näyttämötaiteista puhumattakaan.

 

Aikamiespoika Juhana

muistetaan

 

Ilmari Saarelainen on pitkän linjan ammattimies. Teatterikoulun jälkeen hän näytteli vuoden Kotkan Kaupunginteatterissa 1960-luvun lopulla ja sen jälkeen Tampereen Työväen Teatterissa aina eläkepäivilleen asti, vuoteen 2007.

Saarelaisen monenkirjavalla uralla syksy 1978 oli käänteentekevä. Silloin TV2:ssa alkoi uusi, ylöjärveläiselle huoltamolle sijoittuva sarja Tankki täyteen, joka oli välittömästi valtaisa menestys. Komedian yksitoista jaksoa keräsivät pari miljoonaa katsojaa tehden sarjan näyttelijöistä tarkoin seurattuja hahmoja kautta maan.

Saarelainen esittää tässä Neil Hardwickin ja Esko Leimun ohjaamassa ikimuistoisessa viihdeklassikossa 35-vuotiasta Juhanaa, Vilénien yrittäjäperheen kotiin jumittunutta ja hieman saamatonta aikamiespoikaa.

Hänellä on Juhanan rooli myös Tampereen Komediateatterin tämän kesän näytelmässä Tankki täyteen. Kysymys kuuluu: kuinka 35-vuotiaan peräkammarin pojan rooli luonnistuu 71-vuotiaalta, lähes kaiken nähneeltä näyttämöiden ratsulta?

– Vaikea sanoa. Pitää varmaankin mennä jossain vaiheessa Tiina Jylhän klinikalle käsittelyyn ja kohotuksiin, Saarelainen myhäilee.

Komediateatterin kesänäytelmässä on mukana toinenkin Tankki täyteen -komedian alkuperäinen näyttelijä, tamperelainen Tuire Salenius. Hänet muistetaan tv-sarjan sanavalmiina, kolmekymppisenä Ullana ja kuinka ollakaan: hänellä ajaton Ullan rooli myös Komediateatterissa tänä kesänä.

 

LUE LISÄÄ 21.5. KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

Rauha ei ole koskaan itsestäänselvyys

MARKKU SUMMA

 

– Yllätyin totaalisesti, kun Venäjän käyttäytyminen muuttui ärhäkäksi vuoden 2014 alkupuolella ja ”eurooppalainen idylli” särkyi. 

Naantalissa asuva konsulttiyrittäjä, filosofian tohtori Timo Kultanen, 60, seuraa kansainvälistä politiikkaa suurella mielenkiinnolla siinä missä omankin alansa kehitystä.

– Muolaan Hattulassa 1927 syntynyt isäni oli kaksitoistavuotias evakkotaipaleelle joutuessaan. En koskaan kuullut hänen enkä liioin häntä vanhempien tätien enkä setien puhuvan evakkoudesta.

Outoa ei Kultasen mielestä ole, että Venäjän kansa on saatu uskomaan propagandaan ja suostumaan palaamaan menneeseen. Kun vähänkin historiaa lukee, huomaa monen muunkin kansan olleen propagandan uhri.

En tiedä, ovatko suomalaiset nyt lähteneet suomettuneisuuden tielle. Merkkejä on päinvastaisestakin suuntautumisesta jopa ministeritasolla. Hyvä olisikin tietää, mitä suomettuneisuudella tarkoitetaan, polvillaanoloa vai viisautta?

– Viisautta on mielestäni välttää ärsyttämästä naapureita. Mainilan laukaukset, joita ei itse asiassa koskaan ammuttu 1939, voidaan edelleen ”ampua” uudelleen milloin tahansa.

 

Uusi koti 

Someron Jaatilaan

Timon vanhemmat ovat Kalevi ja Pirkko Kultanen (o.s. Larpa). Ennen häntä ovat syntyneet Jari ja Virve ja hänen jälkeensä Arto.

Pirkko Kultanen on syntynyt Sonkajärvellä, jossa hänen isänsä Oskari Larpa työskenteli vanginvartijana Sukevan vankilassa. Oskari ja Helmi Larpa (o.s. Palonen) olivat muuttaneet Savoon työn takia Etelä-Suomesta.

– Isä oli karjalainen, syntynyt Muolaan Hattulassa. Isän vanhemmat olivat Sulo ja Hilja Kultanen (o.s. Sintonen), joiden sukuja oli asunut pitkään Muolaan kunnailla.

 

Sulo Kultanen oli Muolaassa asuessaan porsasvälittäjä. Sodan jälkeen hän perusti sementtivalimon ja työllisti itsensä lisäksi muutaman ulkopuolisen.

Sulo ja Hilja Kultanen asettuivat seitsemän lapsensa kanssa Hämeen härkätien varrelle Someron Jaatilaan, jossa heille vielä jatkosodan jälkeen syntyi yksi poika.

– He tulivat Somerolle jo talvisodan evakkoon eivätkä palanneet Muolaaseen, kun se oli vallattu takaisin.

 

– Isä ja äiti tapasivat 1940-luvun lopulla Somerolla. Sieltä he siirtyivät pariksi vuodeksi Helsinkiin, josta matka jatkui Someron kautta Turkuun vuonna 1954.

 

LUE LISÄÄ 21.5. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ

 

LUE 14.5. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• Pelon ja vaaran vuodet koettelivat kansan yhtenäisyyttä sodan jälkeen

• Ukki joutui siviilisotavangiksi

• Pohjois-Karjalan valtuuskunta synnytti Koli Forumin

• Riukjärven ja Piiskunsalmen kivikautiset asuinpaikat Kaukolassa

• Marjatta Kapari herätteli Uudenkirkon murretta

• Sotalapsen elämän evakkotaival vei lopulta Afrikkaan saakka

 

 

Seuraava lehti ilmestyy 21.5. (no 21)