Tällä viikolla » Jutut

Kuolema on elämän vakavin asia

Mitä miettii parantumattomasti sairas ihminen, joka tietää hiekan elämän tiimalasissa käyvän vääjäämättä vähiin. Ihminen, jolle lääkärit lupaavat vielä tämän joulun, mutta todennäköisesti ei enää seuraavaa. Oman vastauksensa antaa toimittaja ja tietokirjailija Antti O. Arponen.

 

PÄIVI PARJANEN

 

Syksyllä 2010 Antti O. Arponen sai kuulla sairastavansa suolistosyöpää. Se on yksi yleisimpiä syöpätyyppejä.  Suomessa siihen sairastuu 2500 ihmistä vuodessa. Suolistosyövän paranemisprosentti on varsin hyvä: noin 60 prosenttia selviää hengissä.

– Minä valitettavasti kuulun lopun 40 prosentin joukkoon, joiden syöpä on niin aggressiivinen, ettei parantumisesta ole toivoa, Antti sanoo. Hän oli sairastuessaan 60-vuotias ja työskenteli Karjala-lehden päätoimittajana.

Antille on tehty neljä suurta leikkausta. Jo ensimmäisessä hänelle tehtiin paksusuolen korvaava avanne. Solumyrkkyjä on häneen tiputettu yli 40 kertaa.  Sädehoitoa on annettu saman verran. Rankoista hoidoista huolimatta syöpäpesäkkeitä ei ole saatu nujerrettua.

– Neljän vuoden sytostaattihoitojen jälkeen veriarvoni ovat niin lähellä nollaa, ettei hoitoja voida enää antaa, hän toteaa tyynesti.

Tyyneyden takana on mies, joka on hyväksynyt tilanteensa. Antti sanoo kuitenkin pohtivansa usein, miksi syöpä iski juuri häneen.

– En ole elämäni aikana tupakoinut, alkoholia olen nauttinut hyvin vähän, ylipainoa ei ole monta kiloa, olen liikkunut kohtuullisen aktiivisesti aina ja ruokailutottumuksenikin ovat olleet normaalit. Mutta terveet elämän tavat eivät pelasta, syöpä vain tulee joillekin ihmisille. En olisi halunnut tätä sairautta, mutta tilanteeseen on ollut vain pakko sopeutua.

 

 

Vuoristoradassa


Sairaudessa on ollut ylä- ja alamäkensä. Muutaman kerran Antti on saanut seisoa huipulla ja tuulettaa toivetta hoitojen tehoamisesta. Nuo hetket ovat kuitenkin olleet lyhytaikaisia. Pian on huomattu sitkeän pirulaisen raivanneen tiensä toisaalle kehossa.

Pettymykset ovat olleet vaikeita kohdata.

– Ensimmäiset pari vuotta sairastumisen jälkeen vielä uskoin selviäväni tästä. Reilu vuosi sitten alkoi varmistua, ettei syöpääni saada kuriin. Se oli kova paikka ja vei toimintakyvyn muutamaksi viikoksi.

Silti Antti ei ole tuntenut vihaa sairauttaan kohtaan, vaikka myöntää sen olleen pari kertaa hyvin lähellä.

– Eniten potuttaa lukea naistenlehdistä eläkkeelle jääneiden haastatteluja, joissa he kertovat reissaavansa ympäri maailmaa ja tekevänsä asioita, joita töissä ollessa ei ollut tilaisuutta toteuttaa. Minulle ei koskaan tullut sitä mahdollisuutta. Olen heille kateellinen, Antti sanoo.

Antti ei ole myöskään kokenut kuoleman läheisyyden kirkastavan hänen elämänsä tarkoitusta.  Hän on elänyt itsensä näköisen elämän ja ollut monessa mukana urheilujärjestöistä kunnalliseen päätöksen tekoon.

– Sitä olen välillä pohtinut, jäikö elämässä jotain tekemättä tai kokematta. Varmasti  jäi, mutta toisaalta tuollainen teoretisointi on täysin turhaa. Ihan yhtä turhaa on pohtia sitä, jäikö joku asia harmittamaan. Sen pohtimisesta kun ei ole mitään hyötyä.

 

 

LUE LISÄÄ 18.12. ilmestyneestä Karjala-lehdestä !

 

 

 


 

Juho ja Maria Lallukan perintö elää suomalaisessa kulttuurissa

Kun arkkitehti Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin restauroidun kirjaston avajaisia viime vuonna juhlittiin, kiitospuheista puuttui kaksi tärkeää nimeä: kauppaneuvos Juho Lallukka ja vaimonsa Maria Lallukka. Harva enää muistaa, että kirjastoa tuskin olisi edes olemassa ilman Marian testamentissaan määräämää lahjoitusta. 


PÄIVI PARJANEN

 

Näiden viipurilaisten suurlahjoittajien unohtamista ihmettelee toimittaja ja ohjaaja Lisa Hovinheimo tämän kuun 29. päivä Ylen Teemalla ensi-iltansa saavassa ja 2.1. ja 4.1. uudelleen esitettävässä dokumentissa ”Mie maksan! Lallukan perintö”. 

Lisa Hovinheimo teki suuren taustatyön ennen kuin ryhtyi kokoamaan 54 minuutin mittaista ohjelmaa Lallukoista. Dokumentin keskiössä on kolme Lallukoihin liittyvää rakennusta: Viipurissa sijaitsevan Lallukan liiketalo ja kirjasto sekä Lallukan taiteilijakoti Helsingissä.

Suomalaisajan Viipuri on hyvin dokumentoitu arkistoihin, ja siitä riittää materiaalia moneen. Muutama vuosi sitten Lisa Hovinheimo teki dokumentin Viipurin taidemuseon tarina. Ohjelma on esitetty Ylen teemalla yleisön pyynnöstä jo 17 kertaa.

 

Kauaskantoisia

päätöksiä

 

Räisälässä syntyneestä paimenpojasta Viipurin ensimmäiseksi suomenkieliseksi tukkukauppiaaksi, sittemmin kansanedustajaksi ja kauppaneuvokseksi edennyt Juho Lallukka ei koskaan peitellyt sitä, että oli lähtöisin vaatimattomista oloista. 

– Juho halusi aina puhua omaa murrettaan ja sen takia häntä pidettiin ehkä vähän oppimattomana maalaismiehenä. Mutta itse asiassa Juho sivisti itseään koko ajan, kirjoitteli lehtiin ja piti hienoja puheita, Liisa Hovinheimo muistuttaa.

– Juho oli boheemi ja viihtyi taiteilijoiden seurassa. Omalla avoimella ja sosiaalisella persoonalla hän veti  helposti ihmisiä puoleensa. Mari oli puolestaan hiljaisempi ja taka-alalle vetäytyvä.

Juho Lallukka seisoi tukevasti suomalaisuusaatteen takana. Lallukat käyttivät suuren osan omaisuudestaan taiteilijoiden tukemiseen ja heidän kauttaan nimenomaan suomalaisen kulttuurin kehittämiseen. ”Meijän pitää tukkee kulttuurii teoilla eikä vain sanoilla”, kerrotaan kauppaneuvoksen todenneen.

 

Lallukoiden lahjoituksilla on ollut kauaskantoiset vaikutukset.

– Juho ja Maria tekivät testamenttinsa etevästi ja suunnittelivat yhdessä, kuinka heidän jäljelle jäävät varansa aikaan tullaan käyttämään. He päättivät muun muassa, että Helsinkiin rakennetaan taitelijakoti. Se valmistui 30-luvulla ja siitä hyötyvät taiteilijat edelleen.  ”Lallukan lapset” eivät turhaan laula kiitoslauluja Lallukoille, Lisa Hovinheimo sanoo.

 

 

LUE LISÄÄ 18.12. Karjala-lehdestä

 

 

 


 

Keijo Paunio, aina valmiina auttamaan tiellä kulkijoita

Joutsenolainen Keijo Paunio aloitti vapaaehtoistoiminnan Autoliitossa pääsiäisenä 1988. Autonsa katolle hän ruuvasi tiepalvelukyltin ja siitä lähtien hän on toiminut teiden ritarina auttamassa pulaan joutuneita. 

Nykyään  hän toimii myös Autoliiton asiamiehenä sekä teknisenä kouluttajana.


 

PAULA KIVILUOMA

 

äivystyspuhelin soi vilkkaasti ja kilometrejä auton matkamittariin rullaa runsaasti. Keijo Paunion toiminta-alue Etelä-Karjalassa on laaja, Porvoosta Saarelle.  Hän arvioi tiepalvelukilometrejä tulevan noin 10 000 vuodessa. Paunion tiepalveluryhmään kuuluu miehiä Imatralla yksi, Kouvolassa kolme, Kotkassa yksi ja Lappeenrannassa kolme. 

– Yleensä tiepalvelu päivystää viikonloppuisin, mutta me ollaan valmiina lähtöön viikollakin.

Joulun aikaan avustuspyyntöjä tulee keskimäärin 30-50 soittoa. Tänä vuonna joulupyhät ovat keskellä viikkoa eli joululiikenne keskittyy useammalle päivälle. 

– Muutama vuosi takaperin oli kovat pakkaset jouluna ja puheluja tuli 125 kappaletta. Tuolloin ei ollut joulurauhaa tiepalvelumiehillä, me suorastaan lennettiin kohteesta toiseen, muistelee Paunio.

Tiepalvelua tarvitaan usein apuun muun muassa bensan tai virran loppumisen ja moottoririkon takia. Hyvin usein joudutaan toimimaan lukkoseppänä, avainten jäätyä lukitun auton sisään. 

Tiepalvelumiehen täytyy olla todella vihkiytynyt työhönsä. Vuosien varrella Keijokin on oppinut monenmoisia ”kikkakakkosia” joilla matka saadaan jatkumaan. Keijo Paunion tunteva tietää, että hän tekee hyvin usein paljon enemmän kuin mitä tiepalvelumiehen perustehtäviin kuuluu.  

 

Automies

henkeen ja vereen

 

Keijo Paunio työskentelee Kaukaan paperitehtaalla. Työvuosia on miehellä takana yli 40.  Miestä kuunnellessa huomaa autojen korjaamisen kuitenkin olevan kyllä se tehtävistä tärkein! Viat korjataan ja hankalampiin remontteihin etsitään muut ratkaisut. 

– Tiepalvelussa toimiminen on minulle elämäntapa. Olen aina ollut henkeen ja vereen auttaja. Kun päivystyspuhelin soi  ja apua pyydetään, olen valmiina kuin partiopoika. Montaa kertaa en ole lähdöstä kieltäytynyt vuosien varrella.

– Onneksi perheeni on antanut minulle runsaasti tukea valitsemallani uralla. Joustoa on kyllä löytynyt ja löytyy!

Raija-vaimo on tottunut siihen, että mies tekee hyvin usein heräteostoja vara-osaliikkeissä. 

–  Vuosien saatossa tässä hommassa on muodostunut erittäin hyvin toimivia yhteistyötahoja, joista apua löytyy aina vuorokauden aikaan katsomatta.

Tien päällä sattuu tapahtuu kaikenlaista.  Paunio muistelee, kuinka kerran hän oli kerran kotiin ajellessaan osunut paikalle, jossa sillankaiteen reunalla tyttö oli hyppyaikeissa. Tytön aikeet saatiin kuitenkin torjuttua Paunion, ohikulkijan ja poliisin toimesta. 

Keijo Paunio auttaa toisia, koska tietää avun olevan tärkeää. Hän on itse joutunut pariin kertaan pahaan kolaritilanteeseen, jossa hengenlähtö on ollut lähellä ja nopea apu tarpeen.

 

 

Keijo Paunio sai elämänsä parhaimman joululahjan vuonna 2012.

LUE LISÄÄ 18.12. KARJALA-LEHDESTÄ

 

Havin kynttilät edelleen osa maamme huoltovarmuutta

Syksyllä 185 vuotta täyttänyt yhtiö palasi suomalaisten omistukseen

 

MARKUS RISSANEN

 

Havin kynttilätehdas valmisti joulun alla tuotteita kolmessa vuorossa. Loka-joulukuussa myydään noin 80 prosenttia tehtaan vuosituotannosta. Johanneksen pitäjän Kirjolan kartanosta 185 vuotta sitten alkanut kynttilänvalu jatkuu Riihimäellä.

Tehdaspäällikkö Jarmo Hutri miettii tovin, kuinka karjalaisuus näkyy Viipurista Kanta-Hämeeseen muuttaneessa tehtaassa.

– Ehkä se näkyy parhaiten siinä että meillä käy paljon vieraita ja opastamme heitä mielellämme, naurahtaa Jarmo, jonka isä Seppo Hutri, 80, on syntyisin Antrean Liikolasta ja äitinsä Liisa (o.s. Kivimäki) on Janakkalan Turengista.

 

Jarmon aloittaessa 28 vuotta sitten tuolloin Hackmanin omistamalla Havilla oli tehtaan palveluksessa noin 150 henkilöä. Nyt tehdas työllistää 40–45 vakituista.

– Kynttilätehdasta on automatisoitu ja toimintatapoja muutettiin. Taloustilanteen tiukentuessa jouduttiin kahtena keväänä lomauttamaan noin puolet henkilökunnasta ja irtisanoimme muutaman. Lomautukset kestivät viikosta pariin kuukauteen.

Havi on vieläkin Suomen suurin kynttilätehdas ja tuotemerkkiin luotetaan. Tehdaspäällikkö Jarmo Hutri ei ihmettele tätä, sillä laatu sekä toimintavarmuus on pystytty ylläpitämään aktiivisella tuotteen ja tuotannon kehityksellä.

– Tällä hetkellä teemme vuodessa 3–3,5 miljoonaa kiloa kynttilöitä ja pystyisimme tekemään pari miljoonaa kiloa vielä lisää. Työn tuottavuus on kasvanut ja useiden kynttilätyyppien valmistusmäärät ovat kasvaneet verrattuna siihen, kun aloitin täällä.

 

Kemian teollisuus

alkuun Karjalassa

Havia pidetään maamme ensimmäisenä kemian teollisuuden tuotantolaitoksena. Kuvernementtisihteeri ja tukkukauppias Anton Alfthan aloitti 6.11.1829 kynttilöiden tehdastuotannon Kirjolan kartanossa, Karjalankannaksen Johanneksen pitäjässä.

Alfthan perusti kauppaliikkeen ja olutpanimon Viipuriin ja siirsi Kirjolan tehdaslaitokset vuonna 1849 Havin kaupunginosaan, mistä Oy Havi Ab:n sanotaan saaneen nimensä. Näihin aikoihin kynttilän valmistukseen tuli steariini, jota otettiin raaka-aineeksi talin ohella. Steariinikynttilöistä tuli menestys ja vuonna 1850 alkoi vienti. Saippuatehtaan Alfthan perusti vuonna 1859.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana on kynttiläteollisuuden käyttämän parafiinin saatavuudessa tapahtunut selkeä muutos. Öljynjalostusteollisuus on kehittänyt toimintaansa ja parafiinin saatavuus on heikentynyt. Nyt korvaamme parafiinia eläinpohjaisella steariinilla, mutta raaka-aineiden laatu vaihtelee voimakkaasti, toteaa Hutri.

 

– Olemme tehneet vuoden yhteistyötä Lappeenrannan Yliopiston (LUT) kanssa, jotta voisimme nopeuttaa raaka-aineen hankintaa ja lyhentää tuotekehitystyötä. Parafiini ja steariini ovat hyvin erilaisia raaka-aineita, joille on etsittävä omanlainen sydänlanka, raottaa tehtaanjohtaja kynttilänvalmistuksen saloja.

Kilpailu kynttilämarkkinoilla on ollut vuosia kovaa. Havilla on kaksi kotimaista kilpailijaa ja ulkomainen paine tulee lähinnä Baltiasta ja Puolasta. Kiinan kynttiläntuonti hiljentyi EU:n tuontitullien myötä. Nyt Havilla on Suomessa 30 prosentin markkinaosuus.

– Ruotsalaisten omistuksessa meillä oli laajempi kansainvälinen myyntiorganisaatio kuin nykyään ja vientiin meni tuolloin jopa 60 prosenttia tuotannostamme. Nyt vientiin menee noin 15 prosenttia.

Tehdaspäällikkö Jarmo Hutri luottaa Havin tulevaisuuteen vahvasti. Tosin kehitystyötä on tehtävä koko ajan ja hereillä on oltava. Paloturvallisuutta korostavat EU-turvamääräykset ja vaatimukset esimerkiksi raaka-aineiden puhtaudesta antavat TUKESille laajat valtuudet puuttua kynttilöiden myyntiin.

 

– Olemme ainut kynttilänvalmistaja Suomessa, jolla on joissakin tuotteissaan Joutsen-merkki. Kotimaisuuden lisäksi se merkitsee, että emme ylitä fossiilisten raaka-aineiden osuuden raja-arvoja. Kynttilän väriaineissa käytämme tätä raja-arvoa laajemmin kuin Joutsen-merkki edellyttää, Hutri korostaa.

 


LUE LISÄÄ 18.12. KARJALA-LEHDESTÄ

 

LUE 18.12. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• Kalevi Sirén on hoitanut pukin virkaa lapsilisistä päästyään

• Sotakorvaussopimus allekirjoitettiin 70 vuotta sitten

• Olympiavoittaja Sylvi Saimon syntymästä kulunut 100 vuotta

• Katri Tukiainen saa rakkaimman ystävänsä jouluksi kotiin

• Taimi Hörkön lapsuuden jouluissa oli tuoksua ja sinistä tunnelmaa

• Kun Karjalaa juostiin takaisin

• Karjalaisella Nuorisoliitolla uusia yhteistyömuotoja Karjalan Liiton kanssa

• Arja Römpötti-Horn opiskeli ylioppilaaksi nettilukiossa

 

Seuraava lehti ilmestyy 1.1. 2015 (kaksoisnumero 1 - 2)

Siihen tarkoitettu aineisto on lähetettävä Karjala-lehteen 19.12. klo 10 mennessä.

 

Karjala-lehti ei ilmesty 8.1. 2015