Tällä viikolla » Jutut

Evakkovaellus Urjalassa oli tunnematka muistoihin

PAULA KIVILUOMA

 

Urjalassa järjestetty Evakkovaellus 9.7. oli kaksinkertainen juhlatapahtuma. Evakkolapset ry:n järjestämä Evakkovaellus vietti 10-vuotisjuhlaa ja Urjalan Karjalaseura 70-vuotisjuhlaa.

Urjalan Karjalaseuran puheenjohtaja Eija Järvinen totesi tervetuliaissanoissaan Evakkovaelluksen olevan muistoihin, muistamiseen, evakkomatkoihin ja kaikkien sota-ajan tapahtumien läpikäyneiden kunnioittamiseen liittyvä tunnematka.

Evakkovaelluksen idean “äiti” Anne Kuorsalo kertoi vaelluksen historiasta. Ensimmäinen valtakunnallinen Evakkovaellus järjestettiin kesäkuussa 2006 Virolahdella. Edelleen tapahtuma kerää vuosittain satoja osanottajia. Tapahtumaan liittyy paljon työtä ja vaellukset toteutetaan lähinnä talkoina.

– Virolahdella Evakkovaelluksen aktivisteja ovat olleet Kaisu Rokka ja Anni Talsi. Anni on tiivistänyt Evakkovaelluksen hengen todetessaan tapahtuman  pohjan olevan kovin surullisen, mutta silti siitä on tullut hengeltään iloinen. 

 

KIRJAILIJA Eeva Kilpi oli lähettänyt Evakkovaellukselle  tervehdyksen. 

Kilven oma evakkotie kulki kävellen sisarensa Ritvan ja ystävänsä Eevin kanssa lehmien perässä Hiitolasta vuonna 1944.

– Meillä evakkokarjalaisilla on aivan erilainen käsitys jatkuvuudesta kuin muilla suomalaisilla. Me olemme kokeneet, että elämä voi muuttua yhtäkkiä aivan toisenlaiseksi.

Kilpi totesi, että karjalaisevakoilla on ilmiömäinen muistamiskyky. Sen kunniaksi hän oli koonnut muistilistan asioista, joita evakkoreissut ja sota-aika karjalaisille opettivat.

– Meille kehittyi kyky tehdä kädenkäänteessä eväät, haalia kampsumme kasaan ja hynttyymme yhteen äkkilähdössä, piti olla lähtövalmis. Mie olen elänyt “kassi valmiina” koko elämäni. Piti muistaa laskea lapset. Opin pelkäämään. Me opimme kävelemään ja laulamaan kävellessämme. 

– ”Evakuerade för livet” – evakuoitu elämään – elämän evakkona. Tämä käsite syntyi tuntemattoman kuulijan oivaltamana eräässä kirjallisessa tilaisuudessa Ruotsissa; olen siitä yhä kiitollinen, totesi Kilpi viestissään.

Monien silmäkulmat kostuivat Taru Koiviston esittäessä Evakon laulun. Juontaja Antti Kontio lähetti nelisensataa vaeltajaa kuuden kilometrin pituiselle vaellukselle Uutisjärven ympäri.

 

LUE LISÄÄ 21.7. KARJALA-LEHDESTÄ

 

KUVA: 

Liisa Vesterinen,  Mauno ja Marja-Leena Iivonen sekä Hannele Kylmälä taittoivat matkaa yhdessä. (Kuva Seppo Pirhonen)


 


 

 

 

Sotarintaman piirroksista aarre

Taiteilijat ikuistivat ainulaatuisia tunnelmia ja tilanteita

 

 

Suomalaiset rintamapiirtäjät ikuistivat jatkosodassa ainutlaatuisia tunnelmia ja tilanteita. Näistä koskettavista piirroksista heijastuu sodan koko mielettömyys; tuliryöpyt maalta, mereltä ja ilmasta. Haavoittuneiden tuska. Raunioiden lohduttomuus.

 

 

KARI KUMPULAMPI

 

 

 

Suomen armeijan tiedotuskomppaniat, TK-miehet, seurasivat jatkosodassa 1941–1944 joukkojemme liikehdintää kaikkialla sotatoimialueilla Kannakselta aina Lapin perukoille.

TK-miehistä kirjoittajat ja valokuvaajat saivat sotavuosina työnsä melko hyvin julkisuuteen päämajan sensuurista huolimatta. Sen sijaan piirrosten julkaiseminen oli sattumanvaraista sota-ajan sanoma- ja aikakauslehdissä paperipulan vuoksi. Paperia säännösteltiin välillä hyvinkin tiukasti ja suuri osa TK-piirtäjien töistä pääsi unohtumaan arkistojen hämäriin.

–  Onneksi nämä piirrokset on löydetty uudelleen. Piirtäjät  olivat osa armeijan propagandakoneistoa, mutta myös taiteilijoita. He näkivät maailman toisin kuin muut, kertoo tietokirjailija Helena Pilke.

Hänen mukaansa rintamapiirtäjien loisteliaat piirroskuvat jatkosodan vuosilta ovat tänä päivänä korvaamatonta sota- ja kulttuurihistoriaa, kansallinen aarre. Ei enempää, eikä vähempää.

– Yksittäinen sotakuva, TK-valokuva, on dokumentti tietystä tilanteesta, mutta piirros on jotain muuta. Se on taiteilijan näkemys tapahtumista sodan mielettömyyden keskellä.

 

 

LUE LISÄÄ  21.7. KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

Maiju Lassila esiin Tohmajärvellä

Teatteri nimettiin kirjailijan mukaan, potsit värittävät katukuvaa

 

PENTTI VÄISTÖ

TUULA KOPONEN

 

Algoth Tietäväinen syntyi Tohmajärvellä viljelijäperheeseen vuonna 1868. Hänestä kasvoi opettaja, puutavarakauppias, sanomalehtimies, puoluevirkailija ja kirjailija. Parhaiten tunnemme hänet kirjailija Maiju Lassilana.

–Nostamme Lassilan ja hänen runsaan tuotantonsa entistä paremmin esille, sillä vuonna 2018 kirjailijan syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta ja kuolemasta 100 vuotta.  Kuljemme nyt kohti juhlavuotta, kertoo Maiju Lassila -hankkeen vetäjä Mervi Venäläinen.

Pohjois-Karjalassa sijaitseva Tohmajärvi tunnetaan Suomessa paremmin keihäänheittäjä Seppo Rädyn, laulaja Katri-Helenan tai hiihtäjä Siiri Rantasen kuin kansalliskirjailija Maiju Lassilan kotipitäjänä. Nyt kirjailija on päätetty nostaa kuolleista ja brändätä koko kuntaa kunnioittamalla Lassilan kulttuurista merkitystä.

Tohmajärven kesäteatteri on alkaneen hankkeen myötä nimetty Maiju Lassila teatteriksi. Tänä kesänä teatteri esittää Lassilan näytelmää Kuolleista herännyt. Vuonna 2018 on vuorossa Tulitikkuja lainaamassa, joka on kirjailijan tuotannon tunnetuin  kansanhuumorinäytelmä.

Tulitikkuja lainaamassa romaanissa seikkailevan potsin innoittamana Tohmajärven kuntakeskuksen museoalueelle on avattu pysyvä yli 100 porsashahmoa sisältävä potsinäyttely ja Maiju Lassila teatterin alueelle on veistetty paitsi näköispatsas kirjailijasta myös muita aiheeseen liittyviä puuveistoksia. Potsiveistoksia on myös kunnan keskuspuistossa.

 

Kuva: 

Maiju Lassilan juuret ovat syvällä Tohmajärven maaperässä. Puuveistos valmistui tänä kesänä.


 


LUE LISÄÄ  21.7. KARJALA-LEHDESTÄ

 

Markku Levyn isän suku on Suojärven Jehkilästä: Uudet juuret Leppävirran Paukarlahteen

MARKKU SUMMA

 

Karjalaisuus ja suvun historia ovat alkaneet kiinnostaa leppävirtalaista Markku Levyä entistä enemmän iän karttuessa. 

– Linkkini Karjalaan on Suojärvellä syntynyt isäni. Levyn suvulla on aktiivinen sukuseura, jonka kokouksissa ja kotiseutumatkoilla olen käynyt aina kun olen töiltäni ehtinyt. 

Levy on tehnyt työuransa maatalousneuvonnassa, opetustehtävissä ja marjatalouden EU-projekteissa. Lisäksi virkatyönsä ohessa hän on viljellyt kotitilallaan mansikkaa - onhan hän marja-alan ammattilainen.

– Levyjen sukuseuran kokouksessa Kuopiossa 2. heinäkuuta julkistettiin Suojärven Levyjen sukukirja. Siellä kävin, vaikka mansikkasesonki olikin silloin huipussaan, hän sanoo. 

 

Ei palattu 

enää Jehkilään 

 

Markun vanhemmat olivat Aleksanteri ja Vieno Levy (o.s. Hämäläinen

– Äiti oli syntynyt Leppävirran Petromäelllä. Isovanhemmilla, Eino ja Anna Hämäläisellä (o.s. Vilpponen) oli kolme poikaa ja neljä tytärtä. Äidin lisäksi Rauha avioitui karjalaiset sukujuuret omaavan miehen kanssa. 

Aleksanteri Levy oli syntynyt Suojärven Jehkilässä samoin kuin hänen sisaruksensa Niilo, Yrjö, Raisa, Maiju, Lyyli, Sanni ja Niina. Isovanhemmat olivat Feodor ja Maria Levy (o.s. Harikoski). 

– Levyjen evakkotie johti 1940 ensin Suonenjoelle. Isä, Yrjö ja Niilo ostivat Leppävirran Paukarlahdelta maatilan, jota ryhtyivät kolmestaan hoitamaan. Ukki ja mummo asuivat heidän taloudessaan. 

Tyttäret avioituivat eri puolille maata; kolme Kuopioon, yksi Helsinkiin ja yksi Tampereelle. 

– Jatkosodan aikana vain Lyyli palasi suojärveläisen miehensä, Vilho Jupin, kanssa Lietteen kylään Suojärvelle. Jouduttuaan lähtemään sieltä 1944 he asettuivat Kuopioon. 

Aleksanteri, Yrjö ja Niilo olivat jatkosodassa. Koska Niilo kaatui sodassa, tilanpito Paukarlahdessa jäi Aleksanterin ja Yrjön vastuulle. 

 

KUVA

Aluksi Suonenjoella ja muualla Pohjois-Savossa mansikkaa poimivat viljelijöiden lapset, myöhemmin myös lähialueiden koululaiset. Sitten poimijoita värvättiin Virosta ja sen jälkeen Venäjältä. – Nykyisin mansikanpoimijoista ainakin noin 70 prosenttia on Ukrainasta, leppävirtalainen mansikkatilan isäntä Markku Levy kertoo. (Kuva: Markku Levy)

LUE LISÄÄ 21.7. KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

Marin kielen opetus taantunut

Alkuperäiskulttuurin säilyminen vakavasti uhattuna

 

LASSE KOSKINEN

 

Filosofian maisteri Merja Pikkarainen tutkii Venäjän vähemmistökansoja. Hän teki haastattelumatkan marien keskuuteen kesällä 2015. Hän toteaa suomalaisten sukukielten aseman olevan huolestuttavan Venäjällä.

– Pienet kylät ovat säilyttäneet parhaiten marilaisuutensa. Alueella näkyy myös tataarien ja udmurtien kansallisuudet venäläisten lisäksi. Kiertelin Marissa kylästä kylään haastattelemassa ihmisiä. 

Pikkarainen sanoo lasten oppivan marinkielen kotonaan kylissä, mutta päivähoidossa ja kouluissa puhutaan venäjänkieltä ja marinkielen opetusta saa korkeintaan tunnin tai pari viikossa. 

Vielä parikymmentä vuotta sitten osa lapsista puhui vain maria. Pikkaraisen mukaan kieli säilyy, jos sitä käytetään päiväkodeissa ja opetetaan kouluissa riittävästi. Nyt ei näin toimita.

 

Opettajista

pulaa

Ammattipätevyyden omaavista marinkieltä taitavista opettajista on pulaa. 

Ongelmana on, että monella marinkieltä osaavalla ja sitä opettamaan kykenevillä ei ole viranomaisten hyväksymää opettajapätevyyttä, joten he eivät pääse kieltä opettamaan. 

– Juhlapuheissa ollaan kyllä ylpeitä marilaisuudesta ja kielestä, mutta todellisuus on toista. Perinne on enemmän kansantansseja kuin perinteen säilyttämiseen tähtäävää tulevaisuusajattelua. Kansantanssi ja muu esittäminen on ikään kuin turvallinen tapa toimia, Pikkarainen toteaa.

– Kuvaavaa on, että 60 – 70 vuotiaat hallitsevat marinkielen, mutta 1960- ja 1970-luvuilla syntyneille venäjänkieli on muuttunut pääkieleksi marin rinnalle. Venäjää tarvitaan työelämässä ja muualla liikkuessa. 

 

Kuva:

Marissa ikkunakoristeet ovat vielä näyttävämpiä kuin Vepsässä.


 

Lue lisää 21.7. lehdestä

 


 

 

LUE 21.7. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• Lassi Toivola pysyy paini parissa: Viipurin poika kutsuttiin painin Hall of Fameen

• Rut Bryk uudisti keramiikkataidettamme

• Tapani Salminen selvitti Raja-Karjalan kieliolojen heijastumisesta Suomeen

• Kaukola-Päivää juhlittiin Kauko-Pohjalla Ruovedellä

• Sotahistoria kiinnosti Parikkalassa


Seuraava lehti ilmestyy 28.7.2016. (no 30)