Tällä viikolla » Jutut

Mig tuli Etelä-Karjalaan

MARKKU PAAKKINEN

 

Venäjän ilmatilaloukkausten aikoihin neuvostoliittolainen Mig-hävittäjä saapui Hornet-yhteensopivalla lavetilla Kuorevedeltä Lappeenrannan lentokentälle. Sitä olivat vastaanottamassa Etelä-Karjalan ilmailumuseoyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Marttinen ja aktiivinen talkoomies Niilo Okko.

MiG-21 UM on kolmas Mig Lappeenrannan lentokentän museoalueella. Se on kaksipaikkainen koulutuskone, jota tarvittiin siinä vaiheessa, kun siirryttiin kaksinkertaisella äänennopeudella lentäviin hävittäjiin.

Etelä-Karjalan ilmailumuseo kattaa hyvin suomalaisen ilmapuolustuksen vuosikymmenet sodasta 1900-luvun loppuun. Talviteloilla on Draken, joka on muistelmansa julkaisseen Paavo Lipposen mielessä. Hän lausuu, että Mauno Koivisto suhtautui skeptisesti ruotsalaisen hävittäjään, mutta hankinta vietiin loppuun.

Migien kultakausi ilmatilassa alkoi kylmän sodan aikana ja päättyi Suomessa vuonna 1998. Migit olivat karunkarheita koneita, joilla oli suuri työntövoima. Niitä valmistettiin kymmeniätuhansia kappaleita, kun Kiina alkoi kopioida tyyppiä. Suomessa niitä oli käytössä kuusi.

Ilmailukärpänen puri Kimmo Marttista vahvasti syntymäseudulla Taipalsaaren Sammaljärvellä.

– Taipalsaaren lentokentälle oli viiden kilometrin polkupyörämatka. Kyläläiset kertoivat paljon juttuja sota-ajoilta. Lentäjillä oli majoitus Sarviniemessä ja joskus he ilmestyivät ostamaan kananmunia, Kimmo Marttinen muistelee.

Taipalsaaren lentokenttä täyttää 75 vuotta. Sen rakentaminen alkoi talvisodan alla. Ensimmäiset koneet nousivat ilmaan talvisodan viimeisinä päivinä.

Talvisodan aikana Taipalsaarella oli myös jääkenttä lähellä Leväsen kylää samaan tapaan kuin Lemillä, jossa operoi lentolaivue 24.

Jatkosodan loppuvaiheessa Taipalsaaren kenttä tuli tärkeäksi paikaksi. Kannaksen lentokentät kuten Suulajärvi oli menetetty suurhyökkäyksen vyöryessä. Viipurin Turkinsaaressa alkunsa saanut hävittäjälentolaivue 34 sijoitettiin ensin Lappeenrantaan, sitten kesäkuussa 1944 Taipalsaarelle. Sieltä operoivat Messershcmitt 109G-koneet.

Taipalsaaren lentokenttä pysyi hyvin punatähtisten koneiden ulottumattomissa. Ne keskittivät pommituksensa Lappeenrannan lentokentälle heinäkuussa 1944.

Sotilaslentäjän työ vaarallista, vaikka sotaa ei käytäisikään. Vakavin turma Taipalsaarella tapahtui  ennen jatkosotaa, kun Westland Lysander putosi moottorihäiriön vuoksi ja kentän lähelle. Molemmat lentäjät kuolivat.

Fokkerin putoamisesta Sarviniemen lähistölle kertoo sukeltajien nostama tähtimoottori, joka on ilmailumuseossa kunniapaikalla.

– Etelä-Karjalan alueella voisi ehkä olla yksi hylky jossain syvässä vedessä. Kaikki muut on löydetty. Heti sodan jälkeen ne menivät metalliromuksi ja paljon myöhemmin museoitaviksi, Kimmo Marttinen harmittelee.

 

 

 

Näyttelijä Ville Haapasalon uskomattomat seikkailut Venäjällä

Ville Haapasalo on noussut Suomessa suosioon paitsi 30 päivässä -ohjelmillaan myös kirjoillaan: viimevuotinen hittiteos ”Et kuitenkaan usko...” on saanut jatko-osan Et muuten tätäkään usko... Se kertoo, miten kuvausmatka suomensukuisten kansojen pariin herätti surua, jopa kauhua.

 

MATTI TUOMISTO

 

Leea ja Klaus Klemolan uutuusnäytelmä Maaseudun tulevaisuus saa kantaesityksensä Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 26. marraskuuta. Pastoraalinäytelmässä eläimistä ja ihmisistä esiintyy myös Ville Haapasalo.

Siksi olikin luontevaa, että Ville Haapasalon, Kauko Röyhkän ja valokuvaaja Juha Metson kirjauutuus Et muuten tätäkään usko... julkistettiin Kansallisteatterin Lavaklubilla. Sali oli tupaten täynnä toimittajia – Haapasalo on julkkis paitsi Venäjällä myös Suomessa.

Viime vuonna ilmestynyttä Et kuitenkaan usko... -kirjaa myytiin 50 000 kappaletta, ja hurjaa menestystä povataan myös Ville Haapasalon 2000-lukuun pureutuvalle teokselle.

 

Metsästyksen 

erikoisuuksia ja Käki

 

Ville Haapasalo istuu estradilla myssy päässä. Myssy on hänen kehittämänsä uuden imagon, ”brändin” symboli. Haapasalo tajusi, että hän pystyy itse manipuloimaan julkisuuskuvaansa. Elämästä tuli aiempaa suunnitelmallisempaa, se sai päämäärän.

Jos Haapasalon 1990-luvun urakehitystä Venäjällä markkeerasi Sotsin elokuvajuhlilla palkittu Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia, niin 2000-luvun tärkeä merkkipaalu oli taiteellisesti ansiokas Käki, joka ylsi Suomenkin elokuvateattereissa kaupalliseen levitykseen. Käki toi Venäjältä valtionpalkinnon.

Kirjassa Kauko Röyhkä sanoo Ville Haapasalolle: ”Susta tuli vakavasti otettava näyttelijä.” Mihin Ville: ”Tai vakavasti otettava ihminen, ei vielä näyttelijä, mutta ihminen.”

 

”Heräsin showbisneksen keskeltä...”

 

Lavaklubilla Haapasalo kertoi, miten Venäjälle ilmaantui 2000-luvulla tolkuton määrä löysää rahaa, joista hän itsekin sai osansa tv-viihteen tekijänä tai maksettuna maskottina oligarkien bileissä.

–  Kun Venäjän vauras vaihe alkoi, elokuvia tehtiin pari sataa vuodessa. Eksyin tänne itsekin – en ikinä suunnitellut meneväni mukaan showbisnekseen, mutta sieltä yhtenä aamuna heräsin.

Viihdejulkisuuden ja elokuvien mukana Haapasalo on seikkaillut Venäjää ristiin rastiin. Hän on kokenut valtavan maan rehevyyden, tunteikkuuden, hillittömyyden, väkivaltaisuuden, upporikkauden ja rutiköyhyyden. 

– En ole missään nimessä halunnut väittää, että Venäjä on ihana maa, mutta rohkenen uskoa, että kaikki ihmiset ovat hyviä syntyessään. Olen saanut tavata hienoja ihmisiä ja rikkoa ennakkoluuloja kahden maan välillä – se on varmaan ollut mulle iso juttu, Ville Haapasalo pohtii.

 

30-päivässä ohjelmat

huimaan suosioon

 

Suomessa Ville Haapasalo on kohonnut ihan julkkikseksi asti YLE Teeman tilaamien persoonallisten 30 päivässä -matkaohjelmien ansiosta. Ne ovat räväyttäneet Venäjän arkitodellisuuden aivan uudella tavalla tv-katsojen silmien eteen monissa eri maissa. 

 

 

 

Lue lisää 30.10. ilmestyneestä lehdestä

 

Kaislaniemen Leena piirsi puhtaaksi monet sotakorvauslaivat

Suomi rakensi Neuvostoliitolle sotakorvauksina 508 laivaa, niistä joka kolmannen  Turussa. Valmet Oy:n Pansion telakalla laivoja piirsi puhtaaksi neljäntoista vuoden ajan yksi ainoa henkilö, sortavalaissyntyinen Leena Kaislaniemi.

  

KANERVA FRANTTI

 

Valmetin Pansion telakka aloitti sotakorvaustuotannon vuonna 1946 toimittamalla pää- ja apumoottoreita ja takiloita muille telakoille. 

Sotakorvausten maksaminen oli totista työtä, aikataulut olivat tiukat. Suomalaiset ottivat työn velvollisuutena. Tähän joukkoon lyöttäytyi myös Leena Kaislaniemi. Vuonna 1946 Leena aloitti kesätyöt Valmetilla.

– Ensin olin juoksutyttönä, toimittelin asioita ja kirjoitin kirjeitä. Kolmantena vuonna siirryin piirtämöön, kun puhtaaksipiirtäjä lähti. Minut pistettiin jatkamaan hänen keskeneräisiä töitään, Leena muistelee. 

– Vähitellen tulivat nämä laivapiirtämiset. Yksi miehistä vaihtoi huonekalujen suunnitteluun, sain hänen työnsä. Mut aattele, ilman mitään kursseja! Sitten kun kursseja olisi jo ollut, esimies totesi, että “ihan turhaan menet, sinä osaat ne hommat jo”. Tehdessä minä opin. 

Valmetilla pääsuunnittelijana toimi Tauno Välisalmi. Tarkkojen työkuvien pohjalta  Leena kokosi laivan piirustuspöydällä kansi kannelta.

– Se oli millintarkkaa työtä, paljon mittaamista. Kaikki mitä hyteissä oli, piti piirtää, jokainen huonekalukin erikseen. Laivoilla oli tarkka aikataulu, melkein minuutilleen piti olla kaikki valmiina. Kerrankin talon auto vei paperit kiireesti rajalle. Jos vähänkin olisi myöhästytty, sakkoa olisi saatu. 



 

LUE LISÄÄ 30.10. KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

Sortavalan entiselle raatihuoneelle etsitään ostajaa

PEKKA HAVUKAINEN

 

 

Viime aikoihin asti kirjastona palvellut entinen Sortavalan raatihuone on myynnissä. Viime keväänä Kiteellä pidetyssä Keski-Karjalaa käsittäneessä Suomi-Venäjä-ystävyysseuran 30-vuotisjuhlassa taloa tarjottiin puolivirallisesti Kitee -Tohmajärvi-Rääkkylä -alueelta  mahdollisesti löytyvälle ostajataholle. Asia ei ole siellä liikahtanut eteenpäin.

 

Luotettavasta lähteestä kerrotaan nyt, että vanha arvokiinteistö tulee lähiaikoina julkiseen myyntiin huutokaupalla. Ajankohdaksi on ilmoitettu 19. marraskuuta 2014. Ostajien piti ilmoittautua ennakkoon ja aika meni umpeen lokakuun 27. päivänä. Sortavalan kaupungin taholta on asetettu tarjousten lähtöhinnaksi viisi miljoonaa ruplaa. Nykyisellä kurssilla euroiksi muutettu avauspyyntö on siis satatuhatta euroa. Hirsirunkoinen rakennus on arkkitehtuurisesti arvokas, mutta vuosikymmenien ajalla tapahtunut rappeutuminen on alentanut sen käyttöarvon saneerauskohteenakin epäilyttäväksi.

 

Paikalliset rakennuksen arvioijat puhuvat suurista kosteusvaurioista ja lahonneista hirsistä. Vesikaton kuntokaan ei aina ole ollut hääppöinen. 

Kerrotun mukaan Venäjältä on kuitenkin löytymässä ainakin muutama kiinnostunut sijoittaja, joka aikoo kunnostaa talon omiin tarkoituksiinsa. Jos kauppa toteutuisi, kiinteistön tulevasta käytöstä ei ole tietoa. Suunnitelmista sen sijaan on kuulunut, että vaativassa hirsityökohteessa tarvittavaa asiantuntemusta on ajateltu löytyvän vaikkapa Pohjois-Karjalan alueelta Suomesta.

 

 

Toimittaja Anni Valtonen: Suomalaisuus läpikäy suurta murrosta

Kulttuurien kohtaaminen kiinnostaa Anni Valtosta, jonka omat juuret palautuvat rajan takaiseen Karjalaan.

Helsingissä joka viides avioliitto solmitaan suomalaisen ja muunmaalaisen välillä, muualla Suomessa joka kahdeksas. Miten eri maissa kasvaneet ihmiset oppivat elämään yhdessä? Millaista tulevaisuutta he odottavat lapsilleen?

 

MARKKU SUMMA 

 

Näitä asioita pohtivat toimittaja Anni Valtonen ja valokuvaaja Milka Alanen syyskuussa ilmestyneessä valokuvateoksessaan Uusia suomalaisia. Kirjassa kaksitoista monikulttuurista pariskuntaa kertoo oman tarinansa. 

Vuonna 2013 pääkaupunkiseudulla syntyneistä vauvoista jo 26 prosentilla vähintään toinen vanhemmista on muuttanut ulkomailta.

– Nämä luvut puhuvat omaa kieltään. Suomalaisuus on paljon monimuotoisempaa kuin vielä 20 vuotta sitten, Valtonen sanoo.

 

 

Puolisot tekevät kotiuttamistyön


Idean kirjaansa uusista suomalaisista Valtonen sai jo vuonna 2007, jolloin maahanmuuttokeskustelu pyöri lähes pelkästään erilaisten ongelmien ympärillä.

– Monelle maahanmuuttaja on sama kuin turvapaikanhakija. Kuitenkin heistä vain seitsemäsosa on turvapaikanhakijoita. Halusin nostaa esiin sen, että suurin osa maahanmuuttajista tulee tai jää Suomeen rakkauden tähden.

Valtonen muistuttaa, että suomalaiset puolisot tekevät suurimman osan ulkomaalaisten puolisoidensa kotiuttamistyöstä. Hänen omien lastensa isä on kolumbialaissyntyinen.

Hän korostaa, että vaikka kaksikulttuurisista liitoista syntyvien lapset eivät aina muistuta ulkonäöltään stereotyyppistä suomalaista, heillä on kuitenkin suomalainen identiteetti. 

– Tein kirjan, koska haluan hälventää ennakkoluuloja ihmisten välillä ja kertoa, että erilaisuus ei ole uhka. Historiassa ei ole yhtään esimerkkiä siitä, että ennakkoluulojen lietsomisella jotakin ihmisryhmää kohtaan olisi hyviä seurauksia.

Näkökulma ja haastateltavat löytyivät helposti lähipiiriä penkomalla, Valtonen sanoo. 

 

Koti oli Latinalaisessa Amerikassa

 

Anni vietti lapsuutensa Savossa Siilinjärvellä, jonne hän muutti Joutsenosta vuoden vanhana.

– En saanut tartuntaa savolaisuudesta enkä tuntenut kuuluvani Siilinjärvelle, koska vanhempani eivät olleet sieltä. Tiesin aina, että heti kun on mahdollista, lähden jonnekin muualle ja kauas.

– Olin ylioppilaskirjoitusten jälkeen Lontoossa au pairina. Palasin 1990 Suomeen opiskelemaan Tampereen yliopistoon suomen kieltä, kirjallisuutta ja tiedotusoppia.

 

Anni on asunut vuosien varrella eri puolilla Latianlaista Amerikkaa ja Karibiaa: Meksikossa, Kolumbiassa, Nicaraguassa ja Trinidad Tobagossa. Nyt elämä on Suomessa. 

– 7- ja 11- vuotiaat poikani ovat puoliksi karibialaisia ja puoliksi karjalaisia, hän sanoo. 

Suomessa Anni on työskennellyt toimittajana muun muassa Aamulehden ja Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksissa ja Kotilieden toimitussihteerinä. 

 

Vuodesta 2009 lähtien hän on ollut KEPA ry:n julkaiseman Maailman Kuvalehden toimituspäällikkö. Globaaleja aiheita käsittelevä lehti ilmestyy yksitoista kertaa vuodessa 48-sivuisena.

 

 

Kaikki ottavat 

sosiaalista vastuuta

 

Anni viihtyi mainiosti Latinalaisessa Amerikassa. Hän on pohdiskellut, miksi tunsi siellä olonsa kotoisaksi.

– Sikäläisessä kohtaamisen kulttuurissa on paljon samaa kuin karjalaisessa kulttuurissa. Tulija huomioidaan ja häntä tullaan vastaan.

Monin paikoin Suomea tulija saa hänen mukaansa tehdä vuosien ajan työtä ollakseen persona grata. 

– Karjalaisuudessa minua on aina viehättynyt se, että kun ollaan porukassa, jokainen ottaa sosiaalista vastuuta tekemisestä ja viihtymisestä. 

– Monessa muussa kulttuurissa istutaan ja odotellaan, kukahan tekisi aloitteen.

 

Latinalaisessa Amerikassa – erityisesti Nicaraguassa ja Kolumbiassa, Anni on tavannut ja haastatellut sodan kokeneita ihmisiä. 

“Kun keskustelen heidän kanssaan, palaan aina omaan taustaani, vanhempieni ja isovanhempieni pakolaisuuteen. Perhetaustani myötä tunnen empatiaa kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka joutuvat tälläkin hetkellä jättämään kotinsa eri puolilla maailmaa. Ei ole helppoa aloittaa elämäänsä nollasta uudessa paikassa, vieraiden ihmisten keskellä.”

Anni käy poikiensa kanssa mahdollisuuksiensa mukaan tapaamassa Lappeenrannassa asuvaa isäänsä ja Siilinjärvellä asuvaa äitiään.

 

 

 

LUE LISÄÄ 30.10. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ

 

LUE 30.10. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• Suomalaisia hautakiviä löydetty Patterinmäeltä

• Sotien rivimiehiä ei pidä unohtaa

• Menestyksen juuret Karjalassa: Kaikkihan Imatralla Molkentinin tietää..

• Lassi Hakulinen vie suurille vesille ja kiehtoviin kohtaloihin esikoiskirjassaan

• Päämajan rintamaviihde 1941-1944

• Kesäjuhlien järjesteyissä korostuu yhteistyön voima

•  Pohjolan piirin karjalaiset Syötteellä

• Toimittaja Anni Valtonen : Suomalaisuus läpikäy suurta murrosta

 

Seuraava lehti ilmestyy 6.11.