Tällä viikolla » Jutut

Suuret aiheet puhuttivat Turun Sodan pakolaiset-seminaarissa

Olisiko yli 70 vuoden takaisista asioista ottaa opiksi? Miksi Karjala ylipäänsä menetettiin? Millaisia ajatuksia siirtoväen tulo aiheutti kantaväestön keskuudessa? Mitä kaikkea Lapin lapsilla ja sotalapsilla olisi kerrottavaa omista reissuistaan? 

 

KANERVA FRANTTI

 

Paljonkin, sillä reilussa kolmessa tunnissa ehdittiin vakavia aiheita riipaista vain pinnalta, tosin sitäkin mielenkiintoisemmin. Siirtolaisinstituutin ja historia-alan yrityksen Oy Sigillum Ab:n järjestämän viimetorstaisen Sodan pakoilaiset -seminaarin aiheena olivat evakuoinnit. 

– Mitä voisimme ottaa opiksi niistä asioista, joita sota-aikana osasimme erinomaisesti tehdä. Koko Suomi oli silloin mukana auttamassa, alusti Siirtolaisinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilä. 

Filosofian tohtori Pirkko Kanervo analysoi seminaarin pohjaksi Karjalan menetyksen poliittisia syitä. 

– Se, miksi karjalaiset pakenivat henkensä hädässä sotaa, johtuu juuri 1930-luvun ja toisen maailmansodan suurvaltapolitiikasta. Toinen maailmansota oli kuukausikaupalla valesotaa, palautti Kanervo mieliin ja tiivisti puoleen tuntiin keskeisimmät asiat aiheesta, josta saisi helposti luentosarjan.

– Kun virallinen historia on vuosikymmenestä toiseen painottanut ajopuuteoriaa, Suomen yksinjääntiä talvisodassa, muuntanut hyökkäyssodan puolustustaisteluksi, liittolaisuuden Saksan kanssa aseveljeydeksi ja sodan erillissodaksi ja Suomen vain viattomaksi uhriksi, voidaan kysyä, paljonko karjalaiset maksoivat tästä kaikesta? Jo Karjalan vauraus teki sen, että Suomi lähti ottamaan asiat omiin käsiinsä Saksan rinnalla. 

– On mahdotonta välttyä ajatukselta, oliko Karjalan kohtalo syyskesällä 1941 jo sinetöity, kun Suomi ylitti rajan lähtien toteuttamaan suurta unelmaa. Tutkija Markku Jokisipilä on todennut, että valloitussotaan ryhtymällä Suomi itse varmisti sen, ettei Neuvostoliitto ollut valmis kelpuuttamaan rauhanneuvottelujen pohjaksi mitään vuoden 1940 Moskovan rauhan ehtoja vähempää. 

– Kyllä Karjala yritettiin kaikin keinoin säilyttää, mutta toimet eivät johtaneet mihinkään. Menettikö Suomi omilla virhetoimillaan Karjalan? kuului Kanervon loppukysymys. 

 

 

KUVA:  Eloisasti edennyttä seminaaria pohjustivat Pirkko Kanervo (vas.), Tuula Eskeland, Merja Paksuniemi ja Tuomas Tepora. Päivää luotsasi Siirtolaisinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilä. 

LUE LISÄÄ 28.4.  KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

Karjalainen seuratoiminta suurten haasteiden edessä

Kurkijoki-Seuran puheenjohtaja korostaa 

sukututkimuksen merkitystä pitäjäseuroissa

 

MARKUS RISSANEN

 

– Perinteinen seuratoiminta on suurten haasteiden edessä, pohti Kurkijoki -Seuran uusi puheenjohtaja Ahti Kurri, kun Karjalatalon juhlasaliin kerääntyi sunnuntaina vieraita kunnioittamaan seuran 50 vuoden taivalta.

– Meillä on noin 150 jäsentä, mutta esimerkiksi facebookin keskusteluryhmästä löytyy peräti 750 henkilöä. Some-maailma on hyvä yhteydenpitoväline, mutta edelleen tarvitaan ihmisiä järjestämään esimerkiksi tällaisia tilaisuuksia, puheenjohtaja Kurri muistutti.

Ahti Kurri vastaa Karjala dna -hankkeesta, jolla selvitetään geenien avulla ihmisten perinnöllisyyttä. Projektiin on ilmoittautunut noin 550 henkilöä ja toiminta on tarkoitettu harrastajille, joiden juuret johtavat Luovutettuun Karjalaan. Projektiin voi liittyä ilmaiseksi dna -testin tilaamisen jälkeen ja ryhmällä on oma sivu facebookissa sekä web -sivut.

Kurri vetää myös Hiitola-Kurkijoki sukututkimuspiiriä, joten hän on huomannut, miten erilaiset asiat vetävät ihmisiä karjalaisuuden pariin.

–Viimeistään eläkkeellä monella on riittävästi aikaa ja tarmoa lähteä aktiivisesti seuratoimintaan. Erityisesti pitäjäseuroissa sukututkimus on erittäin tärkeä osa toimintaa. Elämme nyt viimeisiä aikoja autenttisten Karjala - muistojen tallentamisessa, korostaa kaksi kyläkirjaa kirjoittanut Ahti.

 

KUVA:  

Karjalatalon juhlasali täyttyi Kurkijoki -Seuran 50 -vuotisjuhlissa.


LUE LISÄÄ  28.4. KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

Itsenäisyys on arvokas perintö

Veteraanien sota-ajan muistelmat osa kansakunnan yhteistä kertomusta

 

OLAVI SAARINEN

 

 

Liput liehuvat kansallisen veteraanipäivän kunniaksi kolmannenkymmenennen kerran keskiviikkona 27.4. 

Päivän tunnus on tänä vuonna ”Vastavirtaan nousee lohen suku”. Sitaatti on kansalaissodassa kuolleen runoilijan Juhani Siljon tekstistä. Se muistuttaa veteraanien perinnöstä, itsenäisyydestä, jonka he ovat jättäneet jälkipolville. Veteraanit myös jälleenrakensivat Suomen sotien jälkeen.

Riihimäellä toteutetaan aikaisemman veteraanipäivän tunnusta ”Kuule tuhannet tarinat”. Veteraanisukupolvien muistoja on taltioitu arkistoon kaupunginmuseoon tämän vuosituhannen alusta lähtien. Näin ne siirtyvät osaksi kansakunnan yhteistä kertomusta.

 Veteraaniarkiston kokoajana toimiva karjalaisjuurinen eversti evp. ja tietokirjailija Seppo Uro kertoo, että muistoja on noin sadalta veteraanilta.

– Noin puolet materiaalista on koottu henkilöitä haastattelemalla. Loput koostuvat sodan ajan kokeneiden omista kirjoituksista sekä aikaisemmin kirjoissa ja lehdissä julkaistuista jutuista.  

– Veteraanien perinnön säilymisestä ja siirrosta nuoremmille sukupolville käytiin keskustelua jo ainakin 1980-luvulla Riihimäellä. Naapurikuntiin, kuten Hyvinkäälle, perustettiin tueksi erilaisia perinneyhdistyksiä. Samaa pohdittiin Riihimäen rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnassa ja veteraanien hengellisessä toimikunnassa 2006–2007, Seppo Uro kertoo.

 

Kuva: 

Viipurilaissyntyisen Niilo Iivosen, 91, perhe muutti evakkoon Riihimäelle talvisodan jälkeen. Hän astui asepalvelukseen keväällä 1943. Eversti evp. Seppo Uro tallensi entisen kultasepän sota-ajan muistelmat kaupunginmuseon veteraaniarkistoon. Sen jälkeen tutustuttiin museon Antrea-huoneeseen, jonka keskilattiaa hallitsee Kuparsaaren kalkkitehtaan pienoismalli.

LUE LISÄÄ  28.4. KARJALA-LEHDESTÄ

 

Kysyntää Kaakkois-Aasiaa myöten: Karjalanpiirakka valloittaa maailmaa

Totta se on! Karjalanpiirakan maailmanvalloitus on alkanut. Hankkeen priimusmoottorina on toiminut kangasalalainen, toisen polven karjalainen Pirkko Kajander.

KARI KUMPULAMPI

 

 

Karjalanpiirakan matka maailmalle sai alkunsa suomalaisaasialaisen häähumun tiimoilta kolme vuotta sitten Kamputseassa, kun Pirkko Kajanderin poika, maanmittausalalla työskentelevä Teemu Jantunen meni naimisiin buddhalaisin menoin nuorikkonsa Ariyan kanssa.

Varsinainen hääjuhla länsimaalaisittain pidettiin viikkoa myöhemmin Sihanoukvillessä, Kamputsean eli Kambodzan kolmanneksi suurimassa kaupungissa. 

– Kaksi päivää häähumun jälkeen opetin miniälle jo karjalanpiirakoiden tekoa suomalaisista ruisjauhoista ja opetin myös tuliaisiksi viemäni kaulimen käyttöä, Pirkko Kajander kertoo. 

Tarina jatkuu näin. Ariyan Kamputseassa tekemät ensimmäiset karjalanpiirakat olivat vielä hieman villin mallisia, mutta harjoitus on tehnyt hänestä mestarin. Tänä päivänä Ariya eli virallisesti Srey Leakh Chheng on täysinoppinut karjalanpiirakoiden valmistaja. Hän paistaa piirakoita perheen kotitalossa miljoonakaupunki Phnom Penhissä, Chroy Changvarissa, muutama kilometri keskustasta.

Ariyan piirakat menevät Phnom Penhissä tilaustuotteina suomalaisille ja muille länsimaalaisille.

– Karjalanpiirakat maistuvat erityisesti niille länsimaalaisille, jotka ovat asuneet Kamputseassa pitkään. Paikallisten, sinänsä hyvien, perinneruokien vastapainoksi kaivataan jotain muuta, Kajander selvittää.

Myös ruisleipä, pullat ja lihapiirakat kuuluvat pienleipomoyrittäjä Ariyan tuotevalikoimaan – ja ne ovatkin kovasti kysyttyjä.

– Kaiken leivontamateriaalin miniäni saa Kamputseasta – paitsi ruisjauhot on tuotava Suomesta. Se tekee karjalanpiirakoista melko hintavia. Paikalliset eivät niistä juurikaan välitä ja heille niiden hintakin on liian korkea.

– Olen opastanut miniääni; piirakoiden hinnan pitää olla sellainen, että sinulle jää työstäsi jotain myös itsellesi.

 

KUVA

Työn äärellä. Ariyan valmistamat karjalanpiirakat lähtevät tilauksesta Kamputseassa asuville suomalaisille ja muille länsimaalaisille. (Kuva: Pirkko Kajanderin arkisto)

 

LUE LISÄÄ 28.4. KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

Kirja ja näyttely Pohjois-Karjalan funkisrakennuksista valmistui

PIA PAANANEN

 

Joensuulainen Samu Aarnio julkaisee 12.5. Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen kustantaman kirjan Funkis Pohjois-Karjalassa. Kirjassa ja näyttelyssä esitellään noin sata funkista eli fuktionalismia edustavaa rakennuskohdetta Pohjois-Karjalasta ja Laatokan-Karjalasta.  

 

Funkis Pohjois-Karjalassa -kirjassa on uusia, Aarnion ottamia valokuvia, arkistovalokuvia sekä rakennuspiirustuksia.  Lisäksi toukokuussa avautuu Pohjois-Karjalan museoon samasta teemasta kertova näyttely, joka on nähtävissä elokuun loppuun asti.

– Nämä aluerajaukset tulivat siitä, kun asun Joensuussa ja tästä oli helpointa lähteä liikkeelle. Noin seitsemän vuoden aikana olen kiertänyt tämän maakunnan ja lisäksi Laatokan-Karjalan ja etsinyt tämän alueen funkisrakennukset, Aarnio kertoo.  

Päivätyönään graafista suunnittelua ja muotoilua opettaneella kolmen pienen lapsen isälle aikaa vievien kuvausmatkojen järjestäminen on ollut työlästä. Lisäksi monen Venäjän puolella sijaitsevan kohteen löytäminen on ollut todellisen etsimistyön takana.

– Esimerkiksi Värtsilässä tiesin, että jossain siellä rajavyöhykkeellä on Värtsilän kisapirtti tai se, mitä siitä sotien jälkeen on jäänyt. Minulla ei ollut tarkkaa karttaa, ei osoitetta eikä tietenkään mitään gps-koordinaatteja, mutta sieltä se sitten vaan löytyi, tämäkin vanha unohdettu ja tuhoutuneeksi luultu rakennus.

Aarnion kuvaukset osuivat siinä mielessä onnekkaaseen ajankohtaan, että rajavyöhykkeelle sai liikkumislupia. Tällä hetkellähän Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeellä olevia kirjaan päätyneitä kohteita ei edes pääsisi kuvaamaan. 

 

Kuva: 

Seitsemän vuoden työn jälkeen alkaa olla jo helppo hymyillä. Samu Aarnion kirjan julkaisutilaisuus ja funkisnäyttely avajaiset ovat 12.5. 

LUE LISÄÄ 28.4. KARJALA-LEHDESTÄ

 

LUE 28.4. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• WiO hakee Etelä-Karjalasta kumppaneita yhteistyöhön

• Luumäen torvet soivat Suomen kohtalon hetkiä

• Viipurin kirkko saa urut Joutsenosta

• Valokuvaaja Matti Pukin kameran linssi hakee aiheita luonnosta

• Antti Puhakka uskoi kansansivistyksen voimaan

• Turkulainen kotiseutuaktiivi Tytti Sokura: "Karjalaharrastus vei vaivihkaa mennessän"

 

Seuraava lehti ilmestyy 5.5.2016. (no 18)