Tällä viikolla » Jutut

Tuomiokirkon kellotornille myönnettiin hätärahoitus

Viipurin maamerkki suojataan talveksi odottamaan lopullista kunnostamista.

 

 MERJA NIINISTÖ

 

 

Linnan ohella Viipurin tärkeänä maamerkkinä pidetty Vanhan tuomiokirkon kellotapuli on saanut ”ensiapurahoitusta” Leningradin hallintoalueen budjetista.

Kellotorni on yksi niistä Viipurin historiallisista rakennuksista,  jotka ovat  pitkään odottaneet kunnostamista. Torni on jo pahasti rapistunut  ja sen on katsottu olevan  irtoavien materiaalien takia jopa  vaaraksi ympäristölle.

Leningradin oblastin budjetissa tälle kulttuuriperintökohteelle on nyt siis myönnetty  3,8 miljoonaa ruplaa. Kysymys on hätärahoituksesta, jonka avulla tehdään kiireisimmät työt tornin pelastamiseksi ja suojelemiseksi talven yli. Urakoitsijaksi on valittu moskovalainen yritys.

Suojaustöiden aikataulu on tiukka, sillä viipurilaislehtien mukaan niiden pitäisi valmistua jo marraskuun lopulla.

Tässä ensi vaiheessa rakennus on tarkoitus suojata telineillä ja peittää. Myös kosteusvahingot tutkitaan ja  rakenteita puhdistetaan ja vahvistetaan niiltä osin, kun se on välttämätöntä. Vasta sen jälkeen tehdään lopullinen kunnostus- ja käyttösuunnitelma.

Vuosisatojen ajan Linnankadun (nyk. Krepostnaja ulitsa) kirkkokorttelissa  kalliollaan arvokkaana  seissyt kellotorni on osa  raunioituneen Vanhan  tuomikirkon miljöötä.

Kellotornille aukeaa  esimerkiksi  Vesiportinkadulta (nyk. ulitsa Vodnoj zastavy) ylöspäin katsottuna aikanaan Suomen  kauneimpana pidetty ja paljon kuvattu katunäkymä. 

 

Yksi kulma jo

sortumisvaarassa

 

Viipurin tuntijan, arkkitehti Juha Lankisen mukaan kellotapuli  on mahdollisesti perustettu jo  1400-luvulla. Nyt nähtävillä oleva alaosa on 1600-luvulta. Sen jälkeen rakennusta on korotettu useaan otteeseen ja sen muotoa on muutettu nelikulmaisesta kahdeksankulmaiseksi.

– Nykyinen ulkoasu on 1790-luvulta,  Lankinen sanoo.

Kellotapuilin suunnittelija on arkkitehti Johann Brockmann.  Hänen  suunnitelmiensa mukaan on rakennettu myös Pietari-Paavalin kirkko, joka valmistui 1799.  Kellotornin silhuetti muistuttaakin nykyisen  Viipurin luterilaisen seurakunnan käytössä olevaa  kirkkorakennusta.

Kellotorni on noin 25 metriä korkea ja sen seinien paksuus on 1,6 metriä.

Kellon koneistona  on ns. Könnin kello 1840-luvulta. Kelloa huolsi sotavuosiin saakka viipurilainen kellosepänliike Elfström. 

Arkkitehti Juha Lankisen mukaan Kellotornin korjaamiseen on jo viimeiset hetket.

 – Varsinkin yksi kulma rakennuksen alaosassa on suuressa sortumisvaarassa. Jos se sortuisi, vahinkojen korjaaminen olisi vaikeaa ja kallista. 

– Viipurilaisten suunnitelmissa korjaustyö on ollut ainakin pari kolme vuotta. Nyt se on jo aivan välttämätöntä.

 

Agricola-seura

tutkii

 

Kellotapuli on siis osa keskiaikaisen  Vanhan tuomiokirkon ympäristöä. Kirkko  tuhoutui talvisodan pommituksissa niin pahoin, että jäljelle jäivät vain alaosan seinärakenteet ikkunaukkoineen.  Tulipalo vei mennessään myös satakunta suomalaista sankarivainajaa, jotka olivat kirkon tiloissa arkuissa odottamassa siunaustilaisuutta.

 

Vanhasta tuomiokirkosta käytettiin myös  nimitystä Agricolan kirkko, koska vanhan kronikan mukaan vuonna 1557 kuollut  Mikael Agricola olisi haudattu kyseiseen kirkkoon.

Kirkon jäännöksiä  on viime vuodet tutkittu Mikael Agricola-seuran hankkeena. 

Vuosien 2010 -2020 tutkimusprojektin  tavoitteena on saada uutta tietoa rakennuksen sijoittumisesta Pohjois-Euroopan kirkkorakennusten kokonaisuuteen. Pitkän ajan päämääränä on  luoda  rauniosta restauroinnin ja konservoinnin keinoin historiansa muistomerkki. 

 

 

 

 

Tutkija ei usko Viipurin salaliittoteorioihin

Kaupunkia oli tarkoitus puolustaa, mutta siinä epäonnistuttiin

 

ANTTI O. ARPONEN

 

Sovittiinko talvella 1944, että Viipuria ei tiukan paikan tullessa puolusteta? Jättikö Armeijakunnan esikunta sen takia tukematta Viipurin puolustajia 20.6.1944? Menikö kaikki pieleen sen takia, että niin oli sovittu?

Tällaisia kysymyksiä on viime vuosina esitetty Viipurin menetyksestä jatkosodassa. Löytyykö salaliittoteorioista inhimillinen selitys tapahtuneelle? Jatkosodan tapahtumia tutkinut Göran Lindgren kumosi Suomen Sotilassosiologisen Seuran ja Suomen Sotahistoriallisen Seuran seminaarissa Helsingissä kaikki spekuloinnit.

Lindgren todisti, että Viipuria todella oli tarkoitus puolustaa viimeiseen asti, puolustaminen kannatti ja puolustaminen oli mahdollista. Se, että Viipuri kuitenkin menetettiin lähes ilman taistelua, johtui monien epäonnistumisten seikkojen summasta.

Päämajoitusmestari Aksel Airo on sotien jälkeen puhunut Heinolan rotaryklubin tilaisuuksissa, että Viipuria ei ollut tarkoitus puolustaa tosissaan, koska kaupunki sijaitsi hankalassa paikassa vesistön ”väärällä” puolella.

Armeijakunnan komentajana Kannaksella 1944 olleen kenraali Taavetti Laatikaisen poika Erkki Laatikainen on kertonut, miten hän maaliskuussa 1944 kuuli kotonaan Mikkelissä toisesta huoneesta kun Laatikainen, Airo, Erik Heinrichs ja Valo Nihtilä keskustelivat Viipurin puolustamisesta suurhyökkäyksen mahdollisesti alkaessa. Keskustelujen perusteella Viipuria ei ollut tarkoitus puolustaa.

Göran Lindgren kumosi nämä seikat. Hän totesi Airon puheiden olevan niin sanottuja toisen käden tietoja ja Airon mahdollisesti selitelleen tapahtumia jälkikäteen omalta kannaltaan parhain päin. Erkki Laatikainen on puolestaan myöhemmin perunut puheitaan talven 1944 keskusteluista.

Lindgren ei pitänyt mitenkään mahdollisena, että ylipäällikkö Mannerheimin selän takana olisi tällaisia asioita voitu sopia. Ainakaan Heinrichs ja Nihtilä eivät voineet sellaista tehdä. Jos keskustelut olisivat tulleet julki, olisivat kenraalien ja everstien sotilasurat ehkä loppuneet siihen.

20. Prikaati epäonnistui Viipurin puolustamisessa, mutta Lindgren muistutti, että sitä ei ollut mitään syytä epäillä taistelujen alkaessa. Tutkija totesi, että vuonna 2014 ei ole mahdollista oikeasti asettua siihen asemaan, mikä päätösten tekijöillä oli kesällä 1944.

 

LUE LISÄÄ 27.11. KARJALA-LEHDESTÄ

 


 

Rauhan 1944 jälkeen -verkkopalvelu on matka rauhanaikaiseen Suomeen

PÄIVI PARJANEN

 

Viime  sunnuntaina tuli kuluneeksi 70 vuotta Lotta Svärd -järjestön lakkauttamisesta. Lakkauttaminen oli yksi syksyllä 1944 solmitun Moskovan välirauhan seuraamuksista. Miten muuten kyseinen rauhansopimus vaikutti suomalaisen yhteiskuntaan, kerrotaan Lotta Svärd Säätiön, Lottamuseon ja Sotamuseon yhdessä tuottamassa uudessa verkkopalvelussa.

Rauhan 1944 jälkeen -verkkopalvelussa käsitellään muun muassa Lapin sotaa, asekätkentää, sotasyyllisyyttä, sotakorvauksia, sotainvalideja, evakoita, sotalapsia ja Porkkalan luovutusta.

– Lisäksi halusimme tuoda esille sosiaalihistoriallista puolta ja sitä, miten sota-aika vaikutti vielä vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeenkin tavallisen ihmisen arkeen, totesi verkkopalvelua esitellyt lehtori Susanna Koski Lottamuseosta.

Verkkopalvelussa on yli 350 sivua ja 22 laajasta ja monipuolisesta lähdemateriaalista koottua itsenäistä asiakokonaisuutta,  jotka sisältävät tiivistetyssä muodossa historiallista faktaa, lehtileikkeitä, ääniraitoja ja elävää kuvaa. 

Verkkopalvelussa on yli 150 valokuvan kuvapankki. Kuvat ovat Lottamuseon, Sotamuseon, Keski-Suomen museon, Hotelli- ja ravintolamuseon, Suomen ilmailumuseon, ja Suomen rautatiemuseon kokoelmista.

Lotta Svärd säätiön puheenjohtaja Pirjo Björk kertoo tietopaketin tarkoitetun lähinnä nuorisolle, mutta yhtä hyvin se soveltuu myös Suomen historiasta kiinnostuneille aikuisille.

Verkkopalvelu tullaan julkistamaan kokonaisuudessa myös ruotsinkielisenä tammikuussa 2015.

Lotta Svärd -järjestön lakkauttamista käsittelee myös Lottamuseon uusi näyttely Mitä jäljelle jää – lakkautettu Lottajärjestö. Näyttely esittelee niitä toimenpiteitä, joihin järjestössä ryhdyttiin sen omaisuuden suojaamiseksi. Mukana on myös ennen julkaisematonta arkistomateriaalia lottajärjestön omaisuuden kohtalosta. Näyttelyyn voi tutustua myös verkossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomen tapahtumia Neuvostoliiton puristuksessa seurattiin

Karjala takaisin tukikohtasopimuksella Lapista ja lännestä

 

LASSE KOSKINEN

 

Professori Seikko Eskola on julkaissut useita tutkimuksia Suomi-kuvasta ulkomaisissa lehdissä. Hänen uusin tutkimuksensa käsittelee maamme tilannetta kesästä 1944 vuoden 1952 olympialaisiin saakka, eli siihen ajanjaksoon jolloin Suomi sinnitteli Neuvostoliiton puristuksessa selvemmille vesille. Eskola tarkastelee tilannetta länsilehtien ja erityisesti sveitsiläisen Neue Zürcher Zeitung – lehden ja sen Suomen kirjeenvaihtajan Max Mehlemin näkökulmasta. 

Sveitsiläislehden mukaan pettymys vuoden 1944 syksyn rauhanehtoihin tuli esiin sekä Tukholmassa että Helsingissä. Suomen vt. pääministerin Ernst von Bornin radiopuheen mukaan silloinen tilanne oli yksi mustimmista hetkistä Suomen historiassa.

 

Karjalan menetys

talousisku

 

Neue Zürcher Zeitung piti Porkkalan luovutusta venäläisten laivastotukikohdaksi ennen kuulumattomana loukkauksena. Se arvioi talvisodan jälkeisten Moskovan rauhanehtojen palautusta ja Viipurin menetystä taloudellisena onnettomuutena Suomelle. Lehden mukaan sotakorvaussumman väheneminen oli näihin menetyksiin nähden vain pieni lohdutus. 

Kansainväliset uutistoimistot alkoivat kertoa marraskuussa 1947, että Suomen ja Neuvostoliiton välille on syntymässä jonkinlainen puolustusliitto. Alkuvuodesta 1948 asiaa alettiin käsitellä eurooppalaisissa lehdissä uudelleen ja Neuvostoliiton todettiin painostavan Suomea.

Huomiota herätti Suomen ja Neuvostoliiton kauppasopimus, jonka mukaan Neuvostoliitto sai perustaa Turkuun kauppaedustuston, josta seurasi mahdollisuus sen alaosastojen avaamiseen Suomen eri kaupungeissa. Suomen isänmaallisissa piireissä tämän pelättiin levittävän Neuvostoliiton agenttiverkostoa maassa.

 

 

LUE LISÄÄ 27.11. KARJALA-LEHDESTÄ

 

LUE 27.11. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• Hyrsylän kylien väki jäi evakuoimatta puna-armeijan jyrätessä 75 vuotta sitten

• Jac. Ahrenbergillä oli kynä monella pöydällä

• Heikki Rummukaisen talvisota alkoi Viipurin Diakonissalaitoksella

• Turun Karjalainen Näyttämö juhlii työn merkeissä

• Pentti Räikkönen muistelee: Silloin tehtiin se, mikä piti tehdä

• Evakkolasten mukana Petsamosta Porkkalaan

• Kokemäen Karjalaseuran Vunukat vauhdissa

• Hautakivet Lappeenrannan vanhimmalla luterilaisella hautausmaalla kertovat esi-isien tarinaa

•  Professori Pia Heilmannin isä on syntynyt 1932 Muolaassa

 

 

Seuraava lehti ilmestyy 4.12.