2016-12-07 12:14:03

Viipurin Espilä nousi tuhkasta

Vanhan Viipurin elämänilon symboli, ravintola Espilä, on saanut uuden elämän. Sen antanut kaupungissa jo lähes kolmekymmentä vuotta asunut Larisa Fomitshova, joka omistaa myös Siesta-kahvilan ja Pohjoisvallin kellariravintolan Slavinskaja Trapezan.

–  Olemme kotoisin Baltiasta. Elämä määräsi kohtalomme, koska Viipurista ei löytynyt muita töitä kuin ravintola-alalta, Larisa muistelee.

– Ostimme kolmetoista vuotta sitten Torkkelinpuistosta maapalan ja aloimme mieheni Konstantinin kanssa suunnitella uuden Espilän rakentamista. Mukaan tuli myös kolmas partneri, Olga Smolina,  Fomitshova mainitsee.

– Monta  yötä olemme Espilä mielessämme valvoneet ja monta mutkaa matkassa on ollut, Fomitshova huokaa.  Yksi niistä oli arkeologisesti merkittävä, maa-alueella sijaitseva Sarvilinnoituksen osa, joka pitää säilyttää.

– Se on nyt konservoitu ja olemme suunnitelleet, että Sarvilinnoitus muodostuisi yhdeksi Espilän nähtävyydeksi, Fomitshova kaavailee.

UUSI ESPILÄ on vahvasti puumateriaaleihin tukeutuva kuten talvisodan aikana palanut esikuvansakin. Ravintolasaliin, baariin, bankettihuoneeseen ja toisen kerroksen parvelle mahtuu enimmillään kolme sataa henkeä. Kokonaisuudesta löytyy myös bistroksi nimetty tila, johon mahtuu puolensataa asiakasta.

Espilässä työskentelee kolmisenkymmentä työntekijää. Heitä johtaa alan korkeakoulututkinnon suorittanut Natalia Vinogradova, jonka Fomitshova välttämättä halusi. Johtaja on aiemmin työskennellyt suomalaisille tutuissa Druzhba- ja Karjala-hotelleissa.

MARKKU PAAKKINEN

KUVA

Larisa Fomitshova pitää esikuvanaan vanhan Espilän tunnelmaa, joka välittyy suomalaisesta maalauksesta.


LUE LISÄÄ 8.12. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ

 
Lue lisää
2016-12-07 12:16:21

Raskaan menetyksen muisto korostaa yhtenäisyyden voimaa

Karjalaisten selviytyminen sekä perinteen ja erityisesti kielen vaalimisen tärkeys korostuivat Joensuun ortodoksisessa seurakuntasalissa viime sunnuntaina pidetyssä talvisodan syttymisen valtakunnallisessa muistotilaisuudessa.

Juhlapuheessaan kirjailija, FT Aino Räty-Hämäläinen, 10-vuotiaana tyttönä Loimolasta evakkotaipaleelle lähtenyt kulttuurivaikuttaja totesi karjalaisten evakuoinnin Suomessa olleen erään historian parhaimmista asutustoimista.

– Ihmisiä ei siirretty sodan jaloista leireihin, vaan koteihin ja annettiin mahdollisuus omiin koteihin.

Puhuja kertoi myös sodan jäljen näkyvyydestä kulttuurin eri aloilla. Kansalliskirjaston tietojen mukaan 30 viime vuoden aikana on sodista kirjoitettu yli 3000 teosta ja tänäkin vuonna on julkaistu 47 uutta sotakirjaa.

Aihe on ollut vahvasti esillä myös lyyrikoiden ja säveltäjien töissä.

Räty-Hämäläinen muistutti esimerkein niin karjalaisten sopeutumiskyvystä kuin muiden suomalaisten ennakkoluuloista karjalaisia kohtaan. 

– Traumat jäävät mieleen, puhuja sanoi ja viittasi samalla nykyisiin pakolaisvirtoihin.

Karjalaisten selviytymisen juhlapuhuja uskoi perustuneen ilosta kumpuavaan positiivisuuteen.

Omia juuria 

ei unohdeta


Muistotilaisuuden avannut Karjalaisseurojen Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja, rovasti Ensio Larema korosti välttämättömyyttä siirtää historian totuudet seuraavillekin sukupolville aikana jolloin toisen kuuleminen ja auttaminen näyttää olevan hukassa.

Hän painotti yhteisöllisyyttä karjalaisten voimavarana.

Karjalan Liiton tervehdyksen juhlaan tuonut Liiton hallituksen jäsen Kari P. Koslonen vetosi, ettei omia juuria unohdeta.

MATTI RONKAINEN


LUE LISÄÄ  8.12 ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ
 
Lue lisää
2016-12-07 12:18:14

Balettitossut vaihtuivat nuohoojan saappaisiin

Äkkiseltään luulisi, ettei karjalaisuudella, baletilla ja nuohoamisella ole mitään yhteistä. Onpa hyvinkin. Tarvasjoella ja Aurassa hormeja nuohoaa heinjokelaisjuurinen tanssija, joka kyllä karjalaisen uunin tunnistaa.

Maa on saanut kevyen lumipeitteen, viima puhaltaa. Katoilla on vähän liukasta, mutta se ei Teemu Nybergiä (s. 1972) haittaa. Hän kipaisee tikkaat ylös kepeästi kuin orava. 

Kehonhallinta ja refleksit ovat kunnossa: entisestä ammatista on hyötyä. Hetken määrätietoisen harjalla touhuamisen jälkeen alkaa tapahtua, musta noki pöllyää ilmoille. 

Työ jatkuu sisätiloissa uunien tarkastuksella ja nuohoamisella; tummuneet kädet puhuvat omaa kieltään. 

– En pese käsiä koko päivänä, jotteivät asiakkaiden altaat likaannu. Kyllä ne siitä kotona puhdistuvat.

Tanssijana 

18 vuotta 

Teemu aloitti balettikoulun seitsenvuotiaana turkulaisessa Raija Lehmussaaren balettikoulussa. Sinne hänet ohjasi äiti Virpi Vähä-Heikkilä. 

– En ollut lapsena kiinnostunut jalkapallosta enkä jääkiekosta, mutta olin musikaalinen ja rytmitajuinen. Äiti sitten mietti, missä harrastuksessa ne molemmat voisi yhdistää. Vastaus oli baletti. En tiennyt siitä mitään, mutta tykästyin. 

– Kun olin kymmenen, muutettiin Helsinkiin. Aloitin siellä Kansallisoopperan balettikoulussa. Se oli ammattikoulu, kovaa duunia peruskoulun ohella: harjoituksia viitenä iltana viikossa, puolestatoista tunnista kolmeen tuntiin. Joskus jäi läksyt tekemättä.

Turkuun palattiin Teemun ollessa kuudentoista. Hän pääsi ammattitanssijaksi Aurinkobalettiin, siellä sujahti kaksi ja puoli vuotta. Armeijan jälkeen hän siirtyi freelanceriksi, piipahti tanssimassa Kööpenhaminassakin. Suomessa työllistivät Turun ja Helsingin Kaupunginteatterit, Suomen Kansallisooppera ja viimeisimmäksi Komediateatteri Arena.

Ammattitanssijan ura kesti 18 vuotta, aina vuoteen 2006. 

Kansallisbaletissa treenattiin pääsääntöisesti klassista balettia. Työelämään mahtui paljon muutakin: revyitä, kabareeta, musikaaleja, oopperajuttuja.

– Olihan se kivaa. Minulla oli kova halu esiintyä ja olin kuitenkin taitava siinä mitä tein,  pohdiskelee Teemu.

Elämänmuutos

Elämänmuutos koitti 35-vuotiaana: 

– Kaikki eivät ole jormauotisia, ikä tulee vastaan. Halusin myös pois pääkaupunkiseudulta ratikoitten perässä juoksemasta. Elämässä täytyy kokeilla kaikkea, päätin vaihtaa ammattia saman tien. Sekin vaikutti, että tanssityöt olisivat olleet Helsingissä, Turussa tai Tampereella. Halusin maaseudulle.

Teemu muutti lapsuudenmaisemiinsa, mummolan läheisyyteen Kuusjoelle, ja vuokrasi rintamamiestalon. 

KANERVA FRANTTI

KUVA:

– Mummolla se oli mie ja sie ihan loppuun asti. Sitä haastelua kaipaan, muistelee isovanhemmiltaan rakkauden ruuanlaittoon ja luontoon perinyt Teemu Nyberg. 


LUE LISÄÄ  8.12. KARJALA-LEHDESTÄ



 
Lue lisää
2016-12-07 12:25:49

LUE 8.12. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• Kannaksen läpimurrosta Tali-Ihantalan kiirastuleen

• Joensuun Taitokortteli kuljettaa kohti joulua

• Ilona Korhonen on löytänyt oman sisäisen Paraskensa

• Karjalan kielen ja kulttuurin elvytysohjelmaa laaditaan

• Uno Ullbergin arkkitehtuurin helmiä esitellään Imatran näyttelyssä

• Kanadaan 1968 asettunut Pia Carachelo: Karjalan murre on kestänyt kyydissä

• Viipurin joukkomurhaajan jäljillä osa 2: Viinakset ja vihoviimeinen taisto

Seuraava lehti ilmestyy 15.12.2016. (no 15)

Tilaa irtonumero : http://www.karjala-lehti.fi/index.php?p=42&c=6


 
Lue lisää
2016-12-07 12:27:34

Kolumni 8.12. 2016

Tilinpäätöstä Viipurista


JANI KARHU

tutkija, Itä-Suomen yliopisto

Viipuri-aiheinen Akatemiahankkeemme sai loppuhuipennuksensa marraskuun puolivälissä Pietarissa pidetyssä kirjanjulkaisutilaisuudessa. Tälläkin palstalla useampaan kertaan mainostamani tutkimuskokonaisuus on nyt julkaistu sveitsiläisen Lit Verlagenin toimesta. Kimmo Katajalan toimittama kirja löytyy nimellä The Meanings of an Urban Space. Understanding the historical layers of Vyborg. Tiedeyhteisöjen ulkopuolisille paremmin sopivassa muodossa projektimme tuloksia julkaistaan ensi vuonna osana Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen vuosikirjaa. 

Hanke oli allekirjoittaneelle hyvin mielenkiintoinen ja antoisa matka niin Viipurin menneisyyteen kuin nykyisyyteenkin. Enimmäkseen 1900-luvun vaiheisiin keskittyneelle tutkijalle Viipurin historiallisten kerrostumien runsaus ja eri vaiheiden näkyminen kaupunkikuvassa oli hyvin opettavaista. Opettavaista oli myös huomata, millaisia tuloksia tutkimuksemme antoi suhteessa Viipurin historiaan. 

Venäläisten kanssa yhteinen kyselytutkimuksemme Viipurin tärkeitä paikkoja ja niihin liitettyjä merkityksiä koskien, osoitti, kuinka eri lailla kaupungin historia rajan eri puolilla koetaan. 

Kaupungin monumentit ja keskeiset nähtävyydet kuten linna ja pyöreä torni ovat tärkeitä niin suomalaisille kuin venäläisillekin, mutta siihen samanlaisuudet melkein jäävätkin. 

Tutkimuksemme perusteella Viipurin historia on suomalaisten merkitystenannossa jähmettynyt 1930-luvulle ja kaupungin menetyksen traumaan. Nämä muistot ja merkitykset kiteytyvät vanhojen suku- ja perhehistorian paikkojen ohella hyvin voimakkaasti linnan, Pyöreän tornin, Aallon kirjaston ja Monrepon kaltaisiin, Muistin paikkoihin. Nämä paikat on esitetty lukemattomia kertoja Viipuriin liittyvässä muisteluperinteessä, valokuvissa, dokumenteissa ja monissa muissa lähteissä. Ne ovat syöpyneet suomalaisten ajatusmaailmaan aivan omalla tavallaan. Se tapa on hyvin suomalaiskansallinen ja monin paikoin myös henkilökohtainen. 

Kaupungin historiallisten kerrostuneisuuden tulkintojen kannalta se tarkoittaa sitä, että vanhemmat kerrostumat ja paikat toimivat usein vain mielenkiintoisena näyttämönä suomalaiselle Viipurille, jonka muiston innoittamana kaupungin kaduilla kävelemme.   

Venäläisille Viipuri on historialtaan huomattavasti holistisempi kuin suomalaisille; kaupungin aikakaudet eivät jakaudu eri valtioiden vaiheisiin kovinkaan selkeästi ja suomalaisille hyvin tärkeät sukuhistorialliset narraatiot puuttuvat lähes kokonaan. Venäläisille Viipuri on keskiaikainen eurooppalainen kaupunki, joissakin tapauksissa jopa eräänlainen museo.

Omalta kohdaltani kaupunki on jättänyt jälkeensä hämmennyksen. Rajan takaa löytyy suhteellisen pieni venäläinen kaupunki, joka jatkaa eloaan suuren Pietarin naapurina, mutta kuitenkin vähän syrjässä. Paikallisille kaupungin historia tarjoaa muun muassa mielikuvitusmatkoja keskiaikaan tai vaihtoehtoisesti viralliselle Venäjälle kansallisuusaatteen rakennusareenan erilaisine muistomerkkeineen. Täällä kohtaan kirjakauppojen ja kirjastojen hyllyillä, lehtien ja netin palstoilla ja etenkin omalla työpöydälläni aivan toisenlaisen Viipurin, kaivatun, kuvitellun, uneksitun ja suomalaisen. Historioitsijalla alkaa kädet syyhyämään, ei kai tätä voi tähän jättää

Ps. Tutkijamme Antti Härkönen on tehnyt loistavaa työtä ja rakentanut osaksi Viipurin Suomalaisen kirjallisuusseuran Viipuri-portaalia digitaalisen Viipuri-atlaksen. Atlaksessa voi tutustua Viipurin kaupunkirakenteen kehitykseen hyvin seikkaperäisesti 1600-luvun alusta lähtien.  Lisätietoa ja linkki ohjelmistoon löytyy täältä: http://wiipuri.fi/viipurin-digitaalinen-atlas/ 

 
Lue lisää