Tällä viikolla » Jutut

Muistovaeltajat tekivät taivaltaan hiki pinnassa

 

MERJA NIINISTÖ

 

Kahdeksas valtakunnallinen Evakkovaellus Virolahdella viime lauantaina oli muistovaellus. Evakkotielle joutumisesta on tänä vuonna kulunut  70 vuotta. Muistorikas tapahtumasta tuli myös sen osanottajille.  Vaeltajat joutuivat puurtamaan  kahdeksan kilometrin taipaleen  paahteisessa helteessä, joka hädin tuskin antoi armoa edes  varjoisilla metsäosuuksilla.  Vahvasti tunnepitoisen muistomatkan teki nelisen sataa  matkalaista,  jotka saapuivat perille hikeä valuen,  mutta tyytyväisinä urakkaansa  ja vaikuttuneina  koskettavasta   tunnelmasta. 

 

Evakkolapset ry:n,  Virolahden Karjalaseuran  ja niiden yhteistyökumppaneiden järjestämä tapahtuma oli Virolahdella nyt jo kolmannen kerran. Rajakunnan maisemissa, mutta aina eri reiteillä,  on vaellettu myös vuosina 2006 ja 2009.

Tänä vuonna vaellusreitti kulki monimuotoisessa luonnossa, metsäpoluilla  ja kyläteillä ja loppukilometrit merkittyä polkua Salpa-aseman ja sen bunkkereiden ja juoksuhautojen  tuntumassa. Lähtöpaikkana oli tilausravintola Olkihattu ja määränpäänä Virolahden Bunkkerimuseo.  

Vaeltajat taivalsivat osittain samoja reittejä, joita virolahtelaiset käyttivät aikoinaan matkatessaan kohti länttä saatuaan pikaisen evakuointimääräyksen. Myös Olkihatusta, silloiselta Vilkin tilalta, on lähdetty sotaa pakoon kaksi kertaa, ja myös tilan hevonen Läsi oli sodassa.

Muistovaellusta tehtiin siis pääasiassa jalan, mutta mukana oli myös hevoskärryjä, ratsuja, vanhoja autoja, sotilasajoneuvoja,  traktoreita ja polkupyöriä. Jos raskas matka ja helle uuvutti, mitä  se joidenkin matkalaisten kohdalla tekikin, jatkokyyti  hevosen rattailla tai kuorma-auton lavalla järjestyi tauko- ja juomapaikoilta.

Tapahtuman tunnelmaa lisäsi osanottajien huolellinen valmistautuminen ajan henkeen sopivalla pukeutumisella  ja  matkanyyteillä ja nyssäköillä. 

Vaelluksen järjestystä valvonut miehikkäläläinen Kari Suoknuuti Virolahden-Miehikkälän reservinupseereista totesi kaiken menneen suunnitelmien mukaan.

–  Vaeltajien eteen tulleet odottamattomat  tapahtumat metsässä  kulkulupatarkastuksineen ja desanttietsintöineen kuuluivat  kaikki ”käsikirjoitukseen”,  sotilaan perinteisessä sarkapuvussa  vaellusreitin muiden mukana kävellyt  Suoknuuti  sanoi  hikeä  pyyhkien.

 

Tämänvuotisella  Evakkovaelluksella haluttiin siis muistella 70 vuoden takaista todelliselle evakkotielle joutumista.

Vaelluksen suojelija, arkkiatri Risto Pelkonen on todennut, että vaellustapahtumat ovat kaunis tapa kunnioittaa niitä ihmisiä, jotka vaelsivat aikanaan kohti tuntematonta tulevaisuutta.

– Suomalainen evakkotie oli ainutlaatuinen pakolaisten maailmassa. Siinä kohtasivat toisensa menetyksen lohduton suru ja selviytymisestä kumpuava toivon pilke. Toivossa oli hyvä elämä. Ketään ei hylätty, jokaiselle löytyi sija ja jokaiselle annettiin eväät uuden elämän aloittamiseksi

 

 

Koufeipiiruat voittivat Piiroovestivaalilla

PENTTI VÄISTÖ

 

Ilomantsissa piirakka on piiroo. Ilomantsissa on tavaksi otettu myös järjestää vuotuinen Piiroovestivaali. Parina ensimmäisenä vestivaalivuonna tehtiin maailman suurin karjalanpiirakka, tänä vuonna etsittiin uutta karjalanpiirakkaa Piiroo 2030 -kilpailulla.

Kilpailun voittajaksi nousi varkautelaisen Orvokki Kudjoin johtaman Varkauvven Piirakkapuavot -työryhmän laatimat Koufeipiiruat. Ilomantissa oli esillä kolme eri versiota: puolukka-, puolukka-kurpitsa- ja omenapiiruat. Muodoltaan ne ovat pyöreähköjä. Mallia ja sisältöä näihin oli haettu Venäjän Karjalasta.  

Kuten nimikin kertoo, kysymyksessä ovat kahvipiiraat, ja täytteet paljastavat, että ne ovat makeita. Tuomariston mielestä Kudjoin piirakat olivat maultaan, uutuusarvoltaan ja ulkonäöltään voiton ansainneet, sillä ne suorastaan veivät kielen mennessään. 


 

Aunuksen pyöräretki avasi eilisen nykypäivään

PENTTI VÄISTÖ

 

 

Matkaa Värtsilästä Aunukseen ja takaisin on taitettu vuosikymmenten saatossa monin eri tavoin ja tavoittein. Polkupyörälläkin Aunukseen on ”marssittu”, eikä pyörissä silloin ollut yhtä vaihdetta enempää.

Nykypäivänäkin Aunuksen retken voi tehdä polkupyörällä, mutta nyt ajajalla on apunaan 28 vaihdetta. Retki on hyvä aloittaa vaikkapa Tohmajärven Niiralasta. 

– Tällä matkalla ymmärsin, miksi polkupyörissä on vaihteet ja kuinka niitä käytetään, summasi helsinkiläinen Arja Puska pyöräretken jälkeen.

Puska oli yksi kahdeksasta retkeläisestä, jotka juhannuksen jälkeisellä epävakaalla viikolla pyöräilivät Niiralasta Aunukseen ja takaisin. Retki kesti viisi päivää, ja matkamittariin kertyi kaikkine mutkineen ja verryttelyineen  550 kilometriä. 

 

MITÄ MUKANA OLLEET pyöräilijät matkalta sitten hakivat? Kuka mitäkin, mutta yhteistä kaikille oli hankkia kuntoa vaativa kokemus, josta jää muistijälki loppuelämäksi.

– Yksi tarkoitukseni oli saada pyöräillä sukujuurillani, nähdä maisemat, luonto, historia ja nykypäivä mahdollisimman läheltä. Tämä tavoite täyttyi pyöräillessä, sanoo Raahen Pattijoella asuva lääkäri Pirkko Ahokas-Tuohinto.

Hänen vanhempansa olivat syntyjään Lumivaarasta, isä Jaakko Harvion kylästä, äiti Anna (Rapo) Kumolasta. Matkan varren henkilökohtaiseen historiaan Pirkolla liittyi myös isän sisaren mies, Nikolai Senkin, joka vuonna 1918 lähti Aunuksen takaa Mäkriän kylästä suomalaisten retkeläisten mukaan.

Nikolai tuli Sortavalaan, muutti sieltä Lumivaaraan ja päätyi lopulta evakkona Utajärvelle. Siellä Nikolai Senkin kuoli 103-vuotiaana.

– Kyselin eräältä paikalliselta asukkaalta Mäkriän kylässä, josko tämä tunsi keitään Senkin-nimisiä henkilöitä, mutta ei sieltä sellaisia nyt löytynyt, kertoo Pirkko Ahokas-Tuohinto polkupyöräretkestään.


 

Sukurakkaus toi Riitan juhlimaan Koivistolle

Haminalainen Riitta Kuusinen keräsi Koiviston kirkkorannasta hiekkaa muovipulloon. Hän tietää saavansa lähiaikoina suru-uutisen, ja hiekka on tarkoitus käyttää siunaustilaisuudessa.

Hiekan kerääminen ei kuitenkaan ollut hänen matkansa perimmäinen tarkoitus.

– Tulin  tänne sukurakkaudesta. Äitini Airi Seppinen on syntyisin Kotterlahdesta. Isäni on niin vehkalahtelainen kuin olla voi, mutta puolet minusta itsestäni on vahvasti täällä Koivistolla, hän sanoo.

Riitalle koivistolaisuus on elämänmyönteisyyttä ja selviämisen tahtoa.

– Karjalaisten heimo-ominaisuuksiin kuuluu yleisestikin tietynlainen iloisuus ja katajaisuus. Karjalainen taipuu  ja taipuu, muttei taitu vaan nousee aina uudestaan, hän kuvailee.


 

LUE 24.7. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• Jääski-juhlan ohjelmassa huomioidaan myös nuoret
  Jääski-seuran puheenjohtaja Auli Talvi odottaa runsasta osanottoa 9.–10. elokuuta Imatralla    pidettävään Juuret Jääskessä -juhlaan.

• Vahvojen tunteiden vaellus

• Räisäläisnaisten rautainen rutistus

• Suojärven Pitäjäseura aktivoituu varsinaiskarjalan kielen elvyttäjänä

• Runomaalarin eksoottinen ja ihannoitus Karjala

• Yhteinen kesäjuhla lähensi koivistolaisia ja primorskilaisia

• Tärkein työkalu on korvat

• Vanhalla Viipurintiellä näkyy taksi Kivennapa

• Evakkoteiltä Elimäelle -teos laajeni, mutta syntyi vauhdilla

• Antrea-juhlassa tarjottiin rohkeasti uudenlaista ohjelmaa

• Kirvun Vilkas jälleen evakkojen ykkönen Mommilanjärvellä

 

Seuraava lehti ilmestyy 24.7.