Tällä viikolla » Jutut

Päivi Parjanen valittiin Vuoden virvottavaksi

– Vaikka perinteet muuttuvat ja jokainen sukupolvi tuo niihin omat lisänsä, karjalaiseen pääsiäiseen kuuluvaa virpomista ja länsisuomalaista trulliperinnettä ei pidä sotkea keskenään, muistuttaa Vuoden virvottavaksi valittu Karjala-lehden päätoimittaja Päivi Parjanen.

Karjalan Liiton puheenjohtajiston 13. Kerran valitsema Vuoden virvottava julkistettiin viime lauantaina Karjatalolla pidetyillä ruokamarkkinoilla. Virpomisen suoritti liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström

– Valinnan tarkoituksena on nostaa esille henkilö, joka pitää yllä karjalaisuutta, yhteisöllisyyttä ja elämänmyönteisyyttä. Nämä arvot ovat olennaisia myös Karjalan Liiton toiminnassa. Päivi Parjanen on omalla persoonallaan ja eteläkarjalaisella iloisuudellaan tuonut näitä arvoja esille, Marjo Matikainen-Kallström perusteli.

Virpomisperinteeseen kuuluu olennaisena virpojalle annettava palkka, mutta vasta viikon päästä palmusunnuntaista. Koska Helsingistä Lappeenrantaan on matkaa kolmatta sataa kilometriä Päivi Parjanen antoi Marjo Matikainen-Kallströmille palkkamunat samantien.

 

Karjalan Liiton ruokamarkkinat on koko perheen kevättapahtuma. Irma ja Teuvo Sinerkari askartelivat vunukoidensa Fiian ja Tuan kanssa virpovitsoja  Seija Raitasen ohjauksessa. 

Ensimmäinen vaihe on tietysti oksan valitseminen.

– Ortodoksisen perinteen mukaan koristeltavan pajunvitsan tulee olla pyhään kolminaisuuteen liittyen kolmihaarainen. Jollei pajua ole saatavissa muukin oksa, vaikka koivu käy, Seija Raitanen opastaa. 

Hän näyttää mallia, kuinka tavallisesta sanomalehden sivustakin saa taittelemalla ja vinosti leikkaamalla hapsukoristeen oksan ympärille. Kun siihen lisää vielä kreppipaperista rullattuja kukkasia, lopputulos on kaunis ja näyttävä.

Hänen lapsuudessaan Suistamolla lapset pukeutuivat parhaimpiinsa ja kiersivät palmusunnuntaina aamusta lähtien virpomassa sukulaisia, naapureita ja tuttavia. Sitä ennen vitsat oli kuitenkin käytetty kirkossa siunattavina.

– Koskaan emme pukeutuneet noidiksi ja virponeet ventovieraita, kuten nykyään lapset tekevät, Seija Raitanen kertoo.

Ensimmäisen kerran hän virpoi vieraita evakkomatkalla Lapualla.

– Eräästä talosta saimme jokainen lapsi palkaksi puoli pitkoa vastaleivottua pullaa. Sitä muistaa lämmöllä vieläkin.

 

Ruokamarkkinoilla pöydät notkuivat piirakoista, kakuista ja muista leivonnaisista. Lisäksi myytävänä oli erilaisia käsitöitä. Uusikirkkolaistaustaisen taitavan oljen käsittelijän ja himmeleistään tunnetun Pertti Mäkisen pöydässä oli muun muassa oljista tehtyjä pääsiäismunia. 

– Olen opetellut myös virkkaamaan, hän paljastaa ja esittelee villalangasta tehtyjä viinipullonpäällisiä.

Pääkaupungin Karjalaisyhteisöt Pääsky on aina mukana, kun myyjäisiä järjestetään Karjalatalolla. Puheenjohtaja Anja Lehtinen myi lippuja yhdistyksen konserttiin.

– Pääsky täyttää 45 vuotta ja sen kunniaksi järjestämme konsertin tässä samassa juhlasalissa 27.4. Varsinainen juhla on 24.5. Karjalaisten kesäkodilla Jollaksessa, Pääskyn toimintaa vuosien ajan uudistanut puheenjohtaja mainostaa.

Ostosten lomassa Marja Toivosen maistatti kaurakiisseliä. Luomujauhoista tehdyn kiisselin oli keittänyt liiton naistoimikunnan puheenjohtaja Aira Viitaniemi

Kaurakiisseli jakaa mielipiteitä. Osa ihastuu heti ensimmäisellä kerralla sen lempeään happamuuteen ja samettisuuteen, osalle kertamaistaminen riittää.


 

Vuokkiniemen Santra oli ilkikurinen starinankertoja

Kotonaan Vuokkiniemessä 96-vuotiaana kuollut Santra Remsujeva oli viimeinen suuri runonlaulajamme. Hän ei uskonut enää Karjalan nousuun, mutta tuoreissa elokuvissa Santra kotikontuineen elää runsaana ja värikylläisenä. 

 

 

KANERVA FRANTTI

 

 

Karjalan Sivistysseuran 108. heimojuhlaa vietettiin viime viikonvaihteessa Turussa. Päivien keskiössä oli Santra, jonka syntymästä tulee 6. toukokuuta kuluneeksi sata vuotta. 

Santra eli lähes koko elämänsä Vuokkiniemessä lukuun ottamatta evakkovuosia Suomessa ja Arkangelin alueella. Santran pikkuveli Huoti Kyyrönen (s. 1927), suomalaisittain Heikki, toi Lapualta ilmeikkään vuokkiniemeläisen tuulahduksen.

– Vaikka hän oli melkoinen luonnonlapsi, hänessä oli kansanomaista sivistystä ja hän halusi lapsilleen koulutuksen. Isoisä opetti Santran miesten töihin jo nuorena, Santra terotti sahat ja sahasi tukit. Hän oli myönteinen ihminen ja niin karjalainen, ettei enempää karjalainen voi olla, Huoti luonnehti.

 

Maikki, Maria Spytsina, Santran tyttärentytär, muisteli ämmönsä oppeja: 

– Ämmö opasti tikuttamaan kintahia. Metsäs liikuimme yhes hänen kanssaan, marjassa ja sienessä. Minusta hän oli ihan tavallinen ihminen, en ajatellut että hän olisi ollut uniikki. 

 

Santran seurassa

menneeseen

 

Jos lauantain teeillassa nähty Santra ja puhuvat puut toi kyyneleet silmiin, sunnuntainen dokumentti puolestaan nosti ennen kaikkea hymyn huulille. 

Eläväisen Santran seurassa teimme matkan menneeseen aikaan. Kissanpennun kanssa leikkivä vunukka kasvaa kuuden vuoden aikana kuvatussa materiaalissa silmissä. Vuodenajat vaihtuvat: Kuittijärvi talvella, kesällä, usvassa. Santra perkaa kaloja, tekee käsitöitä – ja laulaa tehdessään. Käki kukkuu, harakat raksuttavat. Tsasounanmäki Venehjärvellä hiljentää kauneudellaan. 

 

Santra napsii puolukoita tuon tuostakin:

– Näitä kun puolukkoja syö, niin se vähä niinku piristää. 

Taitavat vaikuttaa puolukat myös muistiin, niin ilmiömäinen sanantaju hänellä on.

Hän oli kolmesti naimisissa, sai neljä poikaa ja viisi tyttöä; ”tytöt on sitkiesieluset”. 

Viimeiset vuotensa Santra eli nuorimman poikansa Koljan, tämän vaimon Ninan ja vunukka Iran kanssa. Ikkunan läpi seurataan Santran hiljeneviä askeleita puutarhassa. 

– Mavon suu on viimeinen ovi, myöhästä on sillon laulella, tuumii Santra. Tätä ennen hän on kyllä ehtinyt ja paljon.  

– Loppuu Karjala, pohtii Santra. Hän ei usko Karjalan nousuun, ihmisistä on tullut laiskoja. 

– Sovan jälkeen niin ahkerasti lapiolla kiännetttiin, käet veressä. Heittäyvytty on. Ka mistä se piisoo koko valtakunnalle nyt, hän riemastuu.

Santra eli täyden elämän. Hänen kaltaisiaan ei enää ole, mutta hänen vallaton olemuksensa virttyneessä mekossa, ”muotimummo kuolintauvissa”, sutkautukset ja laulut elävät.

 

”Piti malttaa 

houkutella”

 

Yksi parhaista Santran tuntijoista on Juminkeko-säätiön Markku Nieminen. Hän yhdisti Santran elämän runonlaulajien jatkumoon. Suomen kansan muinaisuutta etsineelle Lönnrotille yksittäiset laulajat eivät olleet järin tärkeitä, vasta myöhemmin pyrittiin selvittämään laulajien nimet. 

– 1890-luvun lopulla ja 1920-luvulla Vienan Karjala nousi taas kulttuurielämän keskiöön. 1900-luvulla naiset, kuten Anni Lehtonen ja Moarie Remsu, nousivat mahtiasemaan. Anni Tenisovan tutkijat laulattivat kuiviin 1950-luvulla, kertoi Nieminen. 

Vienassa oli kymmeniä taitajia. Yhden heistä, Anni Kettusen, puheista Niemiselle selvisi, että satuperinne oli Vienassa vielä elossa. 

– Vaikka hän itse kielsi osaavansa yhtään mitään, nopeasti ymmärsin, että hän taisi paljon muutakin kuin satuja, kun vain malttaisin houkutella tiedon ulos. 

Tyhjänpäiväisiksi loruiksi Santran nimittämät laulut olivat arvokasta runonlaulua. Aluksi Markku kävi hänen luonaan kerran vuodessa, lopulta pari kertaa kuussa. Mies sai tallennettua satoja lauluja.

– Kaikki, mitä hän kuuli, tarttui – suomalaisten punikkien lauluista Titanicin uppoamislauluun. Suomessa häneen tarttui virsiä, amerikansuomalaisilta hän omi jazzia, äidiltään pitkiä balladeja. Hänen töitään tahdittivat piirileikkilaulut, polkat, rekilauluja hän hoilaili kintaita tikuttaessaan. Hän nappasi kiinni pienestäkin virikkeestä, lauloi kävijöillekin heidän paikkakuntiensa veisut.

– Mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä paremmin hän muisti lapsuutensa laulut. Vielä viimeisinä  aikoina sain häneltä ongituksi ennenkuulumattomia lauluja. Puoli vuotta ennen tuonilmaisiin siirtymistään Santra esitti ulkomaiselle vieraalle Väinämöisestä ja Sammon taonnasta.

 


 

Karjalaistalon leikkikaverit tapasivat tutulla kotipihalla

Kotkan Karjalantörmässä varttui aikoinaan lapsiryhmä, joka hoiti ohjelmat karjalaisiin karkeloihin.

 

MERJA NIINISTÖ

 

”Pääseeks Eeppo ulos?”

Monen monituiset kerrat on Huttusen ovikello soinut  ja oven  takana on seisonut naapurin tyttö tai poika posket ulkoilmasta punaisena pyytämässä  kaveriaan  pihaleikkeihin. Sama toistui, tosin vuosikymmeniä myöhemmin, 5. huhtikuuta, kun Kotkan Keskuskatu 3:n eli Karjalantörmän entiset lapset  tapasivat taas toisensa. Muistelut aloitettiin totta kai tutun kerrostalon pihalla, ikivanhan poppelin  juurella. Puu on kasvanut monessa suunnassa,  mutta hurjimmat temput sen oksilla  olivat edelleen tuoreessa muistissa.

 

Kotkan keskustaan, Keskuskadun alkupäähän loppuvuonna 1961 valmistunut  42 asunnon kerrostalo  tunnetaan karjalaisten talona, koska sen rakennuttajana toimivat paikalliset karjalaiset.

Asunto-osakeyhtiö Karjalantörmän perustajia  ja  rakennusaikaisia asianhoitajia olivat Mikko Lempiäinen, Veikko Syvelä, Lauri Rahkonen,  Toivo Turtiainen, Aarne Vistala ja Elias Hännikäinen.

Kotkan Karjalaisseura ry ja Kotkan kaupunginhallitus allekirjoittivat tontin vuokrasopimuksen 60 vuodeksi marraskuussa 1960.

Kuusikerroksisen talon piirustukset laati Kotkan kaupunginarkkitehti Lauri Heinänen. Rakennusurakoitsijaksi valittiin kotkalainen  Rakennusliike Huovinen Oy. Rakentaminen toteutettiin aravalainalla.

Alkuperäisiä asukkaita on enää kourallinen. Yksi heistä on Kotkan Karjalaisseuran entinen puheenjohtaja Eila Huttunen.

 – Talo rakennettiin helpottamaan silloista asuntopulaa, ja asukkaiksi hyväksyttiin vain evakkoperheitä, jollainen meidänkin perhe oli säkkijärveläisen mieheni kautta. Kaikki olivat aluksi vieraita toisilleen, mutta nopeasti siinä tutustuttiin. 

Tulijoita karjalaistaloon olisi ollut enemmänkin.  Kotkalaisessa  sanomalehdessä  julkaistiin toukokuussa 1961 uutinen harjannostajaisista. Sen mukaan asunnon  hakijoita oli niin paljon, että  olisi voitu rakentaa pari taloa lisääkin. Toinen karjalaistalo on Kotkan Lankilan kaupunginosaan myöhemmin rakennettukin.

 

Ihanteellinen

leikkipiha 

 

Karjalaistalossa on elellyt jo useampia sukupolvia,  ja entiset lapset ovat varttuneet aikuisiksi. 

 

Talon valmistumisen aikoihin ja kohta sen jälkeen syntyneiden ikäryhmästä osa on viettänyt jo viisikymppisiään, osa lähestyy tätä virstanpylvästä. Tämä leikkikaveriporukka  katsoi, että aika on  kypsä muistelemiselle, ja muutaman tuumailuvuoden jälkeen pantiin toimeksi.

– Samanikäisiä lapsia oli toki paljon naapuritaloissakin, mutta me leikimme paljon keskenämme.  Olihan meillä kaikilla jonkinlainen karjalainen tausta, ja monien vanhemmat myös mukana karjalaistoiminnassa,  Eeppo Haukka (o.s. Huttunen )  ja  Tea Sihvonen kertoivat.

 – Leikkipaikkana  oli turvallinen, iso korttelipiha, joka kaiken lisäksi oli hiekkapiha eli siihen sai vedettyä pelialueiden rajoja. Ja kyllä siinä pelattiinkin: kinkkaamista, hyppynarua, kirkonrottaa, neljää maalia ja  12 tikkua laudalla.

Kun entinen poikakoulu Kotkan Lyseo avasi ovensa myös tytöille,  Eeppo Haukka ja Tea Sihvonen  veivät ensimmäisinä tyttöoppilaina pihaleikkinsä myös koulun pihalle satojen poikien ihmeteltäviksi.

Kotipihan lisäksi läheinen lautatarha oli karjalaistalon lapsille mieluinen leikkialue ja myöhemmin myös Isopuisto. Sisäleikeissä päästiin käyttämään talon kuivaushuonetta.

 

Draaman taju

hallussa

 

Karjalantörmässä pyöritettiin myös  ”ohjelmatoimistoa”,  joka tuotti lasten ohjelmaa karjalaseuran juhliin ja iltamiin. 

– Kai meillä oli jo jonkinlaista draaman tajua, koska hartaammat  ohjelmanumerot sijoitettiin aina tilaisuuden alkuun ja loppua kohden kevennettiin, Eeppo Haukka nauraa.

 

Karjala-lehti kirjoitti tästä Törmäpääskyiksikin nimetystä  esiintyjäryhmästä aikoinaan näin: ”Eeppo Huttunen ( silloin 12 –vuotias ) näyttää olevan vetäjä ja sielu. Hänellä on sitä alullepanijan ja johtajan vikaa, vaikka ikää ei olekaan paljon.”

Lapset harjoittelivat myös tanhuja, joten Kotkan Karjalaisseuran lasten tanhutoimintaan lienee  ensiaskeleet otettu juuri Karjalantörmän kuivaushuoneessa.

 

 


 

LUE 10.4. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• I.K. Inha luonnon ja elämän kuvaaja

• Heikki Paakkanen, intohimona sarjakuvat

• Suomi joutui viime sotiin vähäisin ilmavoimin

• Paavo Rintala analysoi aikaa Viipurista Ouluun ja maailmaan

• Pääsiäispaaston jälkeen maistuvat pasha ja kulitsa

• Lappeenrannan museotoimi toteuttaa Karjalankannas-verkkosivuston

• Kirkkovuoden kaksitoista suurta juhlaa ikoneissa

• Hämeenlinnan suositussa Evakkoillassa viihtyvät kaikenikäiset

• Liisa Hanskin karjalaisuus on vahvoja tunteita ja avointa elämää

 

 

SEURAAVA KARJALA-LEHTI ILMESTYY  17.4. 2014, joka on Karjala-lehden 110-juhlavuotisnumero sekä myös kaksoisnumero 16-17.


Karjala-lehden 110 -vuotisjuhlanumero ilmestyy 17.4.