Tällä viikolla » Jutut

Olavi Paavolainen ei koskaan toipunut kotiseudun menetyksestä

 

TUULA HEINÄNEN

 

 

Kivennapalaissyntyinen kirjailija ja aikansa merkittävä kulttuurivaikuttaja Olavi Paavolainen (1903–1964) on tänä vuonna kahdenkin kirjan aiheena. Alkuvuodesta ilmestyi Ville Laamasen väitöskirja ”Suuri levottomuus, Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1935–1939), syyskuussa ilmestyy Panu Rajalan elämäkertateos  ”Tulisoihtu pimeään, Olavi Paavolaisen elämä”. 

Kirjailija, fil.tri Panu Rajala keskittyi Kivennavan Kihujen seminaarialustuksessaan  käsittelemään Olavi Paavolaisen ristiriitaista  suhdetta Karjalaan. 

 

– Käännekohta Paavolaisen Karjala-suhteessa oli rakkaan lapsuudenkodin Vienolan tuhoutuminen talvisodan toisena päivänä. Vienolassa hän oli viettänyt satuprinssin elämää äitinsä kanssa, sinne hän palasi maailmalta lepäämään ja rauhoittumaan. Vienolan ja kotiseudun menetyksestä hän ei koskaan toipunut. Jotenkin syntyy sellainen käsitys, että kun koti on menetetty, suhtautuminen koko Karjalaan muuttuu etäisemmäksi, Panula kertoo.

Paavolaisen mielen pohjalla kyteviä tunteita paljastaa kuitenkin hänen reaktionsa, kun hän juhannuspäivänä 1942 pääsi  käymään Kivennavalla muutaman muun esikuntaupseerin kanssa. Poltetun kirkonkylän mustuneessa maisemassa löytyy Vienolan paikka ja Paavolainen pyytää saada viettää yksinäisen hetken kadonnutta aikaa muistellen.

 – Ensireaktiona kaiken tuhon näkemiseen oli purskahtaminen nauruun. Hävitys on liian suuri, käsittämätön ja järkytys purkautui hysteeriseen nauruun, elämäkerran kirjoittaja kuvailee.

Talvisodan jälkeen monet kotiseudultaan evakuoidut kivennapalaisetkin palasivat takaisin ja ryhtyivät rakentamaan uutta kotia hävityksen keskelle. Paavolainen ei enää halunnut asettua Kivennavalle. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa jäi 1940-luvun rajan taakse.

– Minun Karjalani on kuollut, hän kuvasi tunteitaan. Kriisi suhteessa Karjalaan ilmeni myös jatkosodassa. Paavolaisen lähtö sotaan oli nihkeää ja halutonta, toisin kuin hänen silloisella rakastetullaan Helvi Hämäläisellä. Runoilija hehkui  voitonvarmaa Suur-Suomi-ideologiaa, Rajala kertoo tutkimansa kirjeenvaihdon löydöistä. 

 

Olavi Paavolainen kirjoitti yllättävän vähän Karjalasta ja Kivennavasta. Rajala arvelee tämän johtuvan osin siitä, että Paavolaiselle avautui jo varhain näköala avaraan maailmaan.

– Kotikielet olivat suomi, saksa, ruotsi ja venäjä, noihin aikoihin poikkeuksellisen kielitaitoinen nuorukainen oli jo valmis maailmanmatkaaja. Karjalan kannas oli moninaisten kansallisuuksien ja kulttuuri-ihmisten kohtaamispaikka, mikä myös vaikutti Paavolaisen persoonan kehitykseen. Hänestä tuli kansainvälinen henkilö, joka loi omaa kulttuuriympäristöään jo 1920-luvulla taloudellisen riippumattomuutensa turvin.

Paavolaisen Karjala-aiheisia kirjoja ovat kaksi muisteluteosta Kivennapa kuvina (1953) ja Rakas entinen  Karjala, jonka ensimmäisen painoksen esipuhe poistettiin seuraavista painoksista poliittisesti arveluttavana.

Olavi Paavolaisen viimeinen käynti Kivennavalla vuonna 1960 päättyi traagisiin tunnelmiin. 

– Edith Södergranin muistomerkki paljastettiin Raivolassa, tapahtumaan liittyvä juhlaillallinen oli Leningradin Astoria-hotellissa. Jo väsynyt ja alkoholisoitunut Paavolainen halusi pitää puheen, joka läsnäolijoiden mukaan kääntyi yllättäen katkeraksi ja hyökkääväksi tilaisuuden isäntiä kohtaan. Paavolainen talutettiin ulos salista, hän otti taksin ja pyysi ajamaan kirkkomaalle. Siellä hän etsi isänsä hautaa turvetta potkiskellen. Ehkä vasta silloin todella purkautui syvälle sisimpään painunut tunne kodin menetyksestä.

 

 

 

Viipurin Pohjoisvallilla edessä kohtalon hetket

MARKKU PAAKKINEN

 

 

Pohjoisvalli 11 on vanha viipurilainen osoite, jossa sijaitsee yksi kaupungin rantapanoraaman uusrenessanssityylisistä 1800-luvun lopun rakennuksista. Suomalaiset tuntevat sen Alice Hackmanin talona.

Vielä ei tarvitse kirjoittaa imperfektiä ”sijaitsi”, mutta se uhka on edelleen olemassa.

Nelikerroksisen rakennuksen ylimmät kerrokset vaurioituvat pahoin kesäkuun tulipalossa. Heitteille jätetyssä rakennuksessa paloi roskia, mutta myös paljon muuta.

Viipurin ja Pietarin rakennusperintökohteiden kohteiden suojelun aktivistiryhmä Zhivoi Gorod sanoo tiedotteessaan, että poikkeustilahallinnon tiedonanto ei puhu muusta kuin roskapalosta. Palo oli valokuvien mukaan kuitenkin voimakas. Liekit sekä sankka savupilvi näkyivät kauas kaupungin ulkopuolelle.

Aktivistien mukaan katto paloi kokonaan, koristetorni sortui ja välipohjat romahtivat kolmannen ja neljännen väliltä. Kaunis julkisivu kärsi pahoja vaurioita.

 

Zhivoi Gorod -ryhmä arvioi, että ilman kiireellisiä toimenpiteitä rakennusta odottaa surkea loppu. Ryhmä inventoi äskettäin Viipurin historiallista keskustaa, vuosi Linnankadun korttelin rakennusten purun jälkeen. ”Ainoassakaan hälyttävässä tilassa olevassa osoitteessa ei näkynyt jälkeäkään korjaustoimista.”

Ainoana vuoden aikana tapahtuneena edistyksenä pidetään puoliksi tuhoutuneen purkukorttelin säästyneiden rakennusten suojeluprosessia. Korttelin kulttuurihistoriallisen asiantuntijatyön on tehnyt Vjatsheslav Poletaikin, jolla on kokemusta Nikolain kirkon aukion suunnitteluprojektista Pietarissa.


 

Muolaan pitäjäjuhla sujui vielä perinteiden mukaisesti

Humppilassa ei vielä ollut näkyvissä niitä muutoksen tuulia, joilla ikääntyvän juhlaväen rinnalle saataisiin nuorta karjalajuurista väkeä. Muolaan pitäjäjuhlat sujuivat perinteisin menoin.  

 

OLAVI SAARINEN 

 

Joitakin pitäjäjuhlia on jo hieman uudistettu, kun ohjelmaan on otettu erilaisia teemoja. Humppilan juhlaväen joukossa pelättiin, että liialliset muutokset toisivat ristiriitoja vanhoihin perinteisiin tottuneiden ja uudistajien välille. Tasapainon löytyminen voi olla vaikeaa.

 Juhlat tänä vuonna yhdessä Muolaalaisten Seuran kanssa järjestäneen Humppilan Karjalaseuran puheenjohtaja Jorma Rämö ei haluaisi muuttaa pitäjäjuhlien pitkää perinnettä.

– Juhlat on syytä pitää nykymuodossa, vaikka niitä järjestelevä joukko on huvennut vuosien varrella. Humppilan Karjalaseurassa on noin viisikymmentä jäsentä. Pitäjäjuhliin saatiin talkooväkeä myös seuran ulkopuolisista. Juhlia on pidetty seitsemässä muolaalaisten siirtokunnassa, ensi kesänä kokoonnutaan Ypäjällä. Tulevaisuudessa juhlinta keskittynee Forssaan, mikä on Muolaalaisten Seuran uusi kotipaikka sen uudistettujen sääntöjen mukaan.

Jorma Rämön mukaan nuorempaa väkeä kerää Muolaan hautausmaalla kesäisin pidetty Vainajien muistojuhla. Toisen ja kolmannen polven karjalaiset käyvät sukunsa entisillä kotitienoilla.

– Nuoretkin tulevat aikanaan pitäjäjuhliin, kun tulevat keski-ikään ja kiinnostuvat karjalaisista juuristaan.

Eija Järvinen kertoi johtamansa Muolaalaisten Seuran vastaavan Karjala-lehden haasteeseen katseen kääntämisestä eteenpäin muun muassa esittelemällä tulevassa kirjassa sitä, miltä Muolaan alue näyttää nykyisin. 


 

Kansallispuvut tuulettumaan rennolla meiningillä

5.elokuuta on viidennen kerran virallinen tuuletuspäivä. Idean äiti Soja Murto muistuttaa, että voi yhdistää vaikka vain yhden puvun osan tavallisiin vaatteisiin ja tulla mukaan.


PÄIVI VENTO

 

Imatralainen tekstiili- ja vaatetusalan artesaani, kansallispukuasiantuntija, käsityöläinen ja yrittäjä Soja Murto sai idean tapahtumasta, jossa kansallispukuihin pukeutuneet ihmiset kokoontuisivat piknikille samaan paikkaan sovittuna aikana.

Ensimmäisen kerran tämä kansallispukujen tuuletus toteutettiin vuonna 2010, paikkakuntana luonnollisesti Imatra. Valtionhotellin puistossa käyskenteli tuolloin 120 kansallispukuista, he olivat tulleet paikalle ympäri Suomen.

Kalevalaiset naiset ovat ottaneet tapahtuman organisoinnin usealla paikkakunnalla vastuulleen ja seuraavana vuonna tuuletuksia oli jo kymmenen ja vuonna 2012 jo 25 piknikiä ympäri Suomen. Vuonna 2013 Soja Murron tiedossa oli 30 tapahtumaa, saman verran ainakin on tänä vuonna.

 


 

LUE 31.7. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• Kolin suakkunamuori kantaa huolta maatiaisten säilymisestä

• Kivennavan Kihut kuljettivat juhlaväen tunnelmasta toiseen

• Evakon pruasniekkaa siivitti kansallinen kulttuuriperintömme

• Mujejärven Repolassa varovaista toivoa paremmasta

• Pyhäjärveläisjuhlilla usutettiin uutuuksiin myös sukujaan selvittäviä

• Räisäläisten Säätiölle uusi tukikohta

• Haminan Karjalaiset Nuoret Barnlekissa

• Sukujen evakkotarinat talteen

• Katja Lukin ei luovu karjalaisesta sukunimestään

 

Seuraava lehti ilmestyy 7.8.