Tällä viikolla » Jutut

Hiekkakaivaukset tuhoavat Kivennavan maisemaa

PÄIVI PARJANEN

 

Kivennapaseurassa kannetaan huolta nykyisen Pervomaiskojen mittavista hiekkakaivauksista. Hiekkaa kaivetaan ja kuljetetaan valtavia määriä muun muassa Viipuri–Pietari -ohitustien kunnostukseen. Jopa muutamat Kivennavan vanhat kylät –  Soppikylä, Suurselkälä, suuri osa Kanalaa, Rasala ja Polviselästä Husulaan yltävä alue – ovat kadonneet ikuisiksi ajoiksi kartoilta hiekkatyömaiden tieltä. 

Kaivausten laajuus on nähtävissä internetissä VirtuaaliKivennapa-sivustolla olevasta kartasta. Kivennapaseuran puheenjohtaja Raija Levo Lappeenrannasta on käynyt  paikan päällä toteamassa, millaisia tuhoja hiekkakaivannot ovat saaneet aikaan Kivennavan maisemassa.

– Yleensä hiekanottopaikalle tehdään ensin kuorma-autot kestävä tie. Ennen kuin maahan päästään käsiksi, on suoritettava avohakkuut ja kuorittava maan pintakerrokset. Kaivuista jää jäljelle vain turmeltunut luonto, hän harmittelee.

 

HiekkaTYÖMAAT uhkaavat nyt myös yhtä jatkosodan kuuluisinta taistelupaikkaa Siiranmäkeä, jossa suomalaiset torjuivat vihollisen hyökkäyksen kesällä 1944. Puolustuksesta vastasi everstiluutnantti Adolf Ehrnroothin johtama Jalkaväkirykmentti 7 eli Tyrjän rykmentti.

Siiranmäen taisteluista kertovat siellä olevat monet juoksuhaudat ja bunkkerit sekä suuri panssariestekivi. Alueella on edelleen kentälle jääneitä suomalaisia ja venäläisiä sotavainajia, joita etsintäryhmät molemmista maista jäljittävät tunnistamista ja hautausta varten.

Pietarilaisen historian ja kotiseudun tutkijoiden yhdistys Karelijan puheenjohtaja Jevgeni Balashovilta Kivennapaseuralle tulleen tiedon mukaan viime kesänä Soppikylästä alkanut hiekanotto on laajentunut jo Kanalaan, josta on vain kilometri Siiranmäelle. 

– Huoltamme Siiranmäen kohtalosta lisää Balashovin lähettämä venäläisen Fontanka-verkkolehden uutinen, jossa kerrotaan että alue olisi jo myyty DorStroi Ltd -nimiselle sorafirmalle ja siellä on tehty koevaivauksia, Raija Levo toteaa.

 

 

KUVA 

Ennen kuin hiekkaan päästään käsiksi, on suoritettava avohakkuut ja kuorittava maan pintakerrokset. Raija Levon ottama kuva on Kivennavan Soppikylästä. 

 


LUE LISÄÄ 22.9. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

 

Pirtukanistereiden Viipuri

Salakuljetus oli Viipurin seudulla vilkas elinkeino kieltolain vuosina 1919–1932. 

Väkevää ja halpaa viinaa juotiin runsaasti ja lakia rikottiin railakkaasti. 

 

 

KANERVA FRANTTI

 

 

Hyväksi aiottu kieltolaki kääntyi itseään vastaan. 

– Se oli ”kiertolaki”, tiivisti FM Riku Kauhanen Turun Torkkelin Killan illassa työväenopistolla viime tiistaina. Kiinnostava aihe veti jälleen paikalle runsaan yleisön. Tutkija oli asiaansa perusteellisesti paneutunut.

– Kieltolaista on kirjoitettu runsaasti, mutta hyvä perustutkimus puuttuu eikä Viipuria käsitellä kuin maininnoin. Siksi käännyin aikalaislähteiden puoleen. 

– Karjala-lehti oli lähteistä mainioin, sillä se seurasi rikkomuksia aktiivisesti, melkein joka numerossa oli juttua ja usein heti vuoden alussa oli kooste tapauksista. Erinomaista tietoa löytyi myös tullilaitoksen asiakirjoista, sillä muista viranomaisista poiketen ne keskittyivät lähes pelkästään salakuljetuksiin. 

Luennoitsijan isosetä, komisario Aarne Kauhanen, oli mukana ohjaamassa salakuljettajia kaidalle tielle.

 

Sotkuinen 

historia

– Kieltolaki on alusta loppuun täynnä myyttejä, vääriä tulkintoja ja tilastojen tulkintaa niin kieltolain puoltajien kuin vastustajienkin kannalta edullisella tavalla. Osa myyteistä on otettu sellaisenaan parhaimpiinkin tutkimuksiin, kertoi Kauhanen. 

Lakia alettiin kiertää apteekkien kautta, väkijuomia käytiin nauttimassa Suomen aluvesirajojen ulkopuolella ja vieraita kestittiin satamaan tulleissa ulkomaisissa matkustaja-aluksissa.

Ravintoloissa nautittiin niin tavallista kuin kovaa teetä; herroille ja maalaisille oli ihan omat virvokkeensa. 

– Aiheesta on valitettavan vähän tietoa. Perusteellinen tutkimus valottaisi olennaisesti sivistyneistön ja keskiluokan alkoholinkulutusta.

Kieltolain alkaessa salakuljetus oli vielä suhteellisen vähäistä, mutta jo 1920 hävitettiin Viipurin lähialueilla useita viinanpolttimoita. Vuonna 1923 vesille ilmestyivät depot-alukset. Samana vuonna alkoi salakuljetus ammattimaistua ja kasvaa. ”Pirtukausi”, otsikoi Karjala vuoden alussa.

Tutkijalle mielenkiintoisin oli vuosi 1926, jolloin salakuljetus kiihtyi ja poliisin toiminta tehostui. Salakuljetus alkoi kasvaa entistä voimakkaammin 1929. Kieltolaki kumottiin 1932. 

 

 

KUVA

– Hyvä perustutkimus kieltolain ajan Viipurista puuttuu, kertoi Riku Kauhanen. Haminalaislähtöinen tutkija on kahden tutkinnon maisteri, toinen arkeologiasta ja toinen folkloristiikan arkistolinjalta. Hänen isosetänsä, komisario Aarne Kauhanen, oli aikoinaan mukana salakuljettajajahdissa.

LUE LISÄÄ 22.9. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

 

Terijoelta Järvenpäähän siirretyt huvilat toivat evakoille vähän kotiseudun tuntua

OLAVI SAARINEN

 

Tuusulan Järvenpään taajaman perustaja Bjarne Westermarck tuotti sinne Terijoelta parisataa huvilaa 1920-luvulla. Rakennuksia on jäljellä enää parikymmentä. 

Talvisodan jälkeen seudulle asutettiin suuri osa Terijoen kunnan asukkaista. Ei ole ihme, että rakennuskanta toi evakoille edes vähän entisen kotiseudun tuntua.

Järvenpäästä tuli itsenäinen kauppala 1951 ja kaupunki 1967.

 Järvenpään museoamanuenssi Tuomas Ravea kertoi huviloiden historiasta 77. Terijoki-juhlassa. Hänen mukaansa suurimmassa osassa jäljellä olevista taloista asutaan edelleen. Muutamiin pääsee kutsumatta, kuten ravintola Huvilaan Sibeliuksenkadulla.

– Maanviljelysneuvos Westermarckin tarkoituksena oli kehittää Järvenpään kartanosta suurtila, maatalouden edelläkävijä Suomessa. Suunnitelma epäonnistui, ja kartanonherra joutui myymään osan maistaan valtiolle. 

– Vaihtoehtona maanviljelysneuvos alkoi suunnitella Järvenpään rautatieaseman seudun kehittämistä asutus- ja pienteollisuuskeskukseksi. Hyvät kulkuyhteydet takasivat edellytykset tällaiselle toiminnalle.

Westermarck teetti alueelle asemakaavan. Asuntojen rakentamista helpottaakseen hän osti Karjalan kannakselta venäläisten kesäasukkaiden sinne rakentamia huviloita ”satalukuisen määrän”. 

– Huvilat purettiin ja tuotiin junavaunuissa Järvenpäähän. Ensimmäinen suurempi erä, noin 25 rakennusta, saapui syksyllä 1924. Huvilat myytiin uusille omistajille varsin kohtuulliseen hintaan, samoin kuin kaavoitetut tontitkin, Tuomas Ravea kertoi.

Myös jotkut yksityiset asukkaat hankkivat terijokelaishuviloita itselleen.

 

Pietarilaiset

kesäksi maalle

Venäjän tykistöhallitus ryhtyi vuokraamaan maapalstoja Lintulan lahjoitusmaa-alueelta 1800-luvun lopulla. Pietarin asukkaat saattoivat hankkia kesänviettopaikan läheiseltä maaseudulta. Merenrantatontit olivat suosittuja.

Kun lahjoitusmaa-alue vuonna 1874 siirtyi pietarilaiselle aateliselle Espere Uhtomskille, siellä oli 34 huvilaa, joista 30 Terijoella. 

– Huvila-asutuksen alkuvaiheessa yleinen käytäntö oli, että palsta vuokrattiin, mutta rakennus kuului vuokraajalle. Näin pyrittiin ikään kuin tilanteeseen, jossa vuokraaja oli torpparin asemassa. Omistajan vaihdos ei katkaissut vuokrasopimusta.

– Kesäasukkaiden ryntäys alueelle tapahtui Pietarin radan valmistumisen jälkeen 1870, kun matka taittui junalla nopeasti. 1910-luvulle tultaessa huviloita oli jo 12 000. Suomalaiset omistivat niistä vain kymmenesosan. Pietarilaiset liike- ja virkamiehet joko vuokrasivat huvilan käyttöönsä suomalaisilta maanomistajilta, tai rakennuttivat oman talon, Ravea kertoi.

 

 

KUVA

Nybergin huvila Järvenpään Arolantiellä on rakennettu Kannakselta tuoduista hirsistä 1926. Rakennus on säilynyt vanhassa ulkoasussaan varsin hyvin. Pohjoissivulle on tehty laajennus saunaa varten. Tyypillinen lasikuisti on säilynyt. Rakennus on peruskorjattu 1978. – Kuva Järvenpään Taidemuseo.

 

 

LUE LISÄÄ  22.9. KARJALA-LEHDESTÄ

 

 


 


 

 

 

Terijoki-videon materiaali päivitettiin

”Antinkadun kulmaan rakennetaan hotellia ja Novikovin piha sai peltiaidan”

 

MARKUS RISSANEN

 

Porilainen videoharrastaja Jussi Miikkulainen vierailee muutaman kerran kesässä sukujuurillaan Terijoella. Jussi kerää materiaalia pitkään videoon ja hän kävi kaupungissa jälleen kesällä. Ohessa on Jussin huomioita matkalta.

–Terijoelle taksikuski naurahtaa tarjoamaani 150 ruplaa, mutta suostuu. Taksihinnat ovat nousseet ja kyyti kylälle on 200 ruplaa. Kaupan eteisestä ostan kalliin VIP-simkortin (2000 ruplaa).

Kohti Siestarjokea kävellessä merellä erottuu keinosaari Kronstadtin suunnalla. Totleben- ja Obrytsev-keinosaarille oli sijoitettu myös risteilijä Rurikilta purettuja tykkejä. Niiden kantama ulottui talvisodan alkaessa Terijoelle.

Tarkastan kirkon pihassa paikan, jossa suomalainen sankaripatsas sijaitsi. Olen erehtynyt sijainnista. Ei tuo vessa olekaan sen paikalla, vaan kohdalla on eräänlainen pensaista koostuva ympyrä.

 

KUNTUN huvilalla aloitan kuvaukset Siljanovskin vanhalta tontilta. Kuvaan Hurrinojan päädyn ja kiviportaat. Vuorossa Terijoen lasku mereen ja tunkeudun metsään kuvaamaan itse puroa. Matka jatkuu uimarannan kautta Palokunnanpuistoon. Lenina ulitsan vanha huonokuntoinen jäätelökioski on kunnostettu kahvilaksi.

Luterilaisen kirkon urkuparvelta paukahtaa melkoiset soundit. Pietarilainen musiikin professori apulaisineen treenaa uusilla uruilla. Kuvaan muutaman kappaleen ajan.

Tilaan Gruusian salaattiosastosta jotain ja takuuvarman saslikin. Salaattini näyttää sisältävän raakaa kalaa ja voipalloja. Leipää ei näy. Se olisi perivenäläiseen tapaan pitänyt tilata erikseen. Se mitä luulin suolakurkuksi, osoittautuu suolakalaksi. Täällä on hassu työnjako. Tyttötarjoilijat tekevät työt, ja suurin ponnistus tummilta pojilta on laulaa karaokea. Mutta hyvin tuo poika kyllä laulaakin.

 

ANTINKADUN kulmaan rakennetaan uutta hotellia venäläisen koulun paikalle ja Novikovin piha on saanut uuden peltiaidan. Alueelle on rakennettu myös uusi rakennus, vanhaa tyyliä mukaillen. Vanhan Kannaksen osuusliikkeen sisäpihalla on pieni leipomo, josta ostan hatsapurin. Rieskan sisällä on juustoa. Vallan mainio.

 

KUVA

Uusi hotelli Kullervonkadulla, vanhan Venäläisen koulun tontilla.

 

LUE LISÄÄ 22.9. KARJALA-LEHDESTÄ

 

 

Pamauksen ruuti kuivana 125 vuotta

Helsinkiläistyneellä herraseuralla 

on yhä ”viipurilaine meininki”


OLAVI SAARINEN

 

 

Viipurin pamauksen mysteeri on yhä selvittämättä. Erilaiset legendat kertovat paukusta, jolla valtaneuvos Knut Posse sai ajettua Viipuria ja sen linnaa piirittäneet venäläiset sotajoukot käpälämäkeen vuonna 1495.

Epäuskottavimman selityksen antaa Viipurissa syntynyt laulaja Erkki Liikanen. Hänen ”Kolmen konstin timpermanni”-menestyslaulunsa mukaan Possen ahmima hernerokka alkoi käydä hänen mahassaan, ja valtaneuvos kaatui kellarissa ruutitynnyriin kohtalokkain seurauksin.

Todellista historiatietoa on Viipurissa synnytetyn Pamaus-Seuran ”alkupaukku” 125 vuotta sitten ja sen jälkeiset tapahtumat. Ne on dokumentoitu Veljet Viipurista-kirjan kansien väliin.

 Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamauksen puheenjohtajan Kalevi Luukkaisen mukaan viiden miespolven ajan toiminut yhdistys on ollut osallisena koko Suomen kehitykseen vuodesta 1891 alkaen.

– Vanhassa Viipurissa ei tapahtunut mitään merkittävää, missä herraseuralla tai sen jäsenellä ei ollut osuutta asiaan.

Nykyään Helsingissä kotipaikkaansa pitävällä Pamauksella on 750 jäsentä ja neljän miljoonan euron varallisuus. Seura tukee karjalaislähtöisiä oppilaitoksia ja kulttuuritoimijoita apurahoin ja lahjoituksin.

– Pamauksella  on yhä henkinen side menetettyyn Karjalaan ja Viipuriin.

 

Lallukan lentävä lause:

”Mie maksan”

 

Seuran toiminnan johdossa on ollut aikansa vahvoja nimiä, muun muassa kauppaneuvos Juho Lallukka (1852–1913) ja kaupunginjohtaja Arno Tuurna.

Suuren luokan liikemiestä ja mesenaattia Juho Lallukkaa on kuvattu vuolassanaiseksi karjalaiseksi. Hän osasi olla myös lyhytsanainen. Hänen kuuluisin pöytäpuheensa on kokonaisuudessaan: ”Mie maksan”.

Upseerin uralla aloittanut Arno Tuurna (1894–1976) oli Viipurin ensimmäinen ja ainoa kaupunginjohtaja, pitkäaikainen kokoomuksen kansanedustaja ja helsinkiläinen kuntapoliitikko. Hän oli monessa mukana hoitamassa sotien jälkeen tarmokkaasti karjalaisten evakkojen asioita.

Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli kultaseppä Wilhelm Porthan.

 

Levottomuuksien

jälkeen nousukausi

 

–Suomalaisuusaatteesta noussut tarve ajaa yhteisiä ammatillisia asioita ei ollut poikkeuksellista 1890-luvun alun Suomessa, mutta Pamaus yhdisti siihen aktiivisen poliittisen toiminnan, Veljet Viipurista -kirjan kirjoittaja Seppo Tamminen kertoo.

 

 

LUE LISÄÄ 22.9. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ


 

 

 

LUE 22.9. ILMESTYNEESTÄ KARJALA-LEHDESTÄ!

• Uudenmaan piiri juhli merkkipäivää - Maire Honkasesta kunniapuheenjohtaja

• Kymenlaaksolaiset viettivät 70-vuotisjuhlaa Kouvolassa

• Markku Laukkanen Lahden piirin juhlassa: Evakkoja ei voi verrata nykyajan pakolaisiin

• Anna Kortelaisen Siemen on haikea kertomus myyttisestä Viipurista

• Elojuhla kokosi Wiipuri-salin täyteen yleisöä

• Ulla Kervinen kulkee Kuokkalan juurilla

 

Seuraava lehti ilmestyy 29.9.2016. (no 39)