Karjala 2.9.2010

Rauhan ja sodan asemia

Elisenvaaran asemanseudun pommituksesta kertova, evakkosetäni lainaama teos sai muistelemaan taipaleellani kohtaamiani rautatieasemia, eritoten kun viikonvaihteessa ohittuu kuudenkympin seisake.

Suvun kiskot vievät niin Kaarlahden kuin Käkisalmen asemille, omani kaiken maailman asemille, toki enimmät ovat vilahtaneet ohi vaunun ikkunasta.
Kurkijoen Elisenvaarasta erkaantuvan Savon radan varrella saman pitäjän Sorjon Asemakylässä syntyneen isoäitini evakkotaival kera isäni ja setäni ei onneksi vienyt kesäkuussa 1944 Käkisalmesta elämän risteysasemalle.
Suomen historian tuhoisimmassa siviilipommituksessa Elisenvaarassa sai surmansa nykyarvion mukaan ainakin 150 ihmistä. Ilmatorjunnan puuttuminen oli häpeäksi armeijallemme , eritoten ilmavoimien johdolle, katsotaan Erkki Rahkosen ja Carl-Frederik Geustin teoksessa.
Silpoutuneita vainajia keräämään käsketyille, 17-vuotiaillekin nuorukaisille komennus painui elinikäisesti mieleen. Sotasensuuri vaikeni Viipurin menetyksen päiväksi osuneesta Elisenvaaran evakkohelvetistä.

Yhtä Karjalan asemaa olen ollut mukana siirtämässä kokonaisena, kunnostamassa ja tehnyt siinä töitäkin. Kyse on Koiviston rantaradan varrelle, Uudellekirkolle vuonna 1915 nousseesta Vammeljoen rautatieasemasta.
Suomen itsenäistyttyä etenkin pietarilaisia lomailijoita Kannaksen rantahiekoille ja huviloille vienyt , Viipurin pääradasta Tyrisevällä haarautunut rantarata hiljeni siinä määrin , että Vammeljoen asema alennettiin laituriksi.
Vuonna 1923 kaksikerroksinen hirsilautarakennus purettiin tavaravaunuille. Kiskot veivät Helsinkiin, jossa koottu Vammeljoen asema vihittiin Pasilan rautatieasemaksi.
Ja seuraavana Pasila,ilmoitti konduktööri heti junan liikahdettua Helsingin rautatieasemalta. Äidin tekemiä eväitä ei saanut avata ennen Pasilaa matkalla Tampereen taa mammalaan. Joskus vatsaa kurni loppumatkalla. Pasilaan kun veturi ehti viidessä minuutissa.
Vuosikymmeniä palvellut , Helsingin sota-ajan pommituksiltakin säästynyt , Pasilan asema sai 80-luvulle tultaessa väistyä. Tilalle nousi monille tuttu, junaratojen ylle kaartuva nykyinen asema.
Mutta vanhakin pelastui. VR kauppasi sitä halvalla halukkaille ,ehtona oli että ostaja veisi aseman mukanaan.
Suomalainen rauhanliike, veturinaan Rauhanliitto ja lämmittäjänä Ilkka Taipale, päätti siirrättää aseman parisataa metriä itään päin Pasilan Veturitorille ilman ainuttakaan sotilasta.
Siirtoa pohjustivat kera rauhanliikkeen aktivistien Kansainvälisen vapaaehtoisen työleirin ulkomaalaiset talkoolaiset, joita komensi rakennusmestari Aimo Haapanen ja neuvoi aputyömies Alwar Typpö.

Syyskuussa 1984 asema siirtyi kokonaisena paikaltaan kaksisataa metriä rautatietyöläisten torvisoiton säestyksellä. Ainutlaatuisen siirron teki mahdollisesti vahvat hirsirakenteet sekä Porin telakalta lainattu, 160 itsenäisesti ohjautuvan pyörän päällinen lava, jota rekat vetivät.
Talven pakkasilla asemaa remontoidessamme , pääsi kipinä irti roudan sulattamiseen kellarissa käytetyistä kaasupulloista. Pian punakukko riehui asemalla.
Palokunta taltutti punakukon ja päätimme jo saman illan savukaljoilla , että hiilenmusta Rauhanasema nousee liekeistään. Työni oli vaihtelevaa: toimitin Ydin-lehteä ja vedin välistä päälleni savuntuoksuiset talkoohaalarit.
Vihdoin syyskuussa 1986 vihimme entisessä odotushallissa liekeistä nousseen Rauhanaseman. Aiemmassa asemapäällikön toisen kerroksen virka-asunnossa jatkoin vielä pari vuotta toimitussihteerinä haalareitta.
Kun juna lipuu nykyiselle Pasilan asemalle, vilahtaa vaunun ikkunasta kappale Karjalaa - Vammeljoen asema.

Esa Aallas