Karjala 22.7.2010


Karjalaisuus elää suvuissa


Karjalan Liittoon kuuluu paikallisia karjalaisseuroja ja niiden muodostamia alueellisia piirejä, menetetyn Karjalan pitäjien perinneseuroja ja -säätiöitä sekä muita karjalaistaustaisia yhdistyksiä.

Nopeimmin kasvava joukko on karjalaiset sukuseurat, joita Karjalan Liittoon on liittynyt jo yli 60. Lisää on varmasti tulossa.

Karjalaiset suvut ovat perustaneet myös Karjalaisten sukuyhteisöjen liiton. Sekin saa jatkuvasti lisää jäseniä.
Karjalaisia sukuja kohtaa tulevana lauantaina Käkisalmen linnan pihalla pidettävässä tapahtumassa, jonka nimenä on ”Suvut kohtaavat Karjalassa.”
Jotkut väittävät, että karjalaisuus kuolee, kun menetetyssä Karjalassa syntyneet ja kasvaneet joskus poistuvat keskuudestamme. Niin ei varmasti käy, sillä karjalaisuus on muutakin kuin evakkokarjalaisuutta.

Sukujuuret alkavat yleensä kiinnostaa siinä vaiheessa, kun ikää on suunnilleen neljäkymmentä, joillakin toki jo aikaisemmin. Karjalaisuus elää suvuissa.

Karjalaisilla perinneseuroilla ja -säätiöillä on vaikeuksia saada nuoria mukaan tapahtumiinsa ja toimintaansa. Vilkaisu karjalaisten sukuseurojen nettisivuille kertoo sen, että sukuseurojen hallituksiin on saatu jopa 1980-luvulla syntyneitä karjalaisnuoria.
Sukuseurat selvittävät sukujensa vaiheita ja historiaa, vaalivat suvun perinteitä ja edistävät sukulaisten yhteenkuuluvuutta. Pidetään sukukokouksia ja sukujuhlia, tehdään yhdessä matkoja, toimitetaan sukulehtiä ja sukukirjoja. Hienoa kansalaistoimintaa.

Sukukokouksiin ja sukujuhliin saadaan iäkkäämpien sukulaisten lisäksi lapsia ja nuoria, kun ohjelma vain osataan rakentaa oikein. Nuoret eivät lähde kuuntelemaan puheita, mutta karjalainen laulu ja soitto kiinnostaa kaikenikäisiä.

Karjalaisiin sukuihin kuuluu paljon tunnettuja ja mielenkiintoisia ihmisiä. Valkjärven Koprien seuraavaan sukukokoukseen kannattaa varmaan kysyä astronautti Timothy Kopraa. Arposten sukuseuran ensi vuoden kokoukseen on alustavasti jo varattu esiintymään Idols-tähti Koop Arponen.


kuva

Antti O. Arponen