Juhani von Grönhagen on pohtinut, minkälaista elämä oli Ravansaarella. – Olosuhteet olivat vielä 1800-luvulla ankarat. Elanto tuli pienistä palasista kuten peltotilkuista, kalastuksesta, kaupankäynnistä, luotsaamisesta, sahatoiminnasta, veneen- ja l
2019-08-21 13:55:28

Työsarka löytyi vedenalaisesta maailmasta

HELSINKI

Karjalaisuus merkitsee minulle äitiä, lämpöä ja kannustavaa asennetta. Karjalaiset edustavat minulle avoimia, iloisia, vieraanvaraisia ja perhekeskeisiä ihmisiä, Helsingissä asuva Juhani von Grönhagen sanoo.

Karjalaisuus merkitsee minulle äitiä, lämpöä ja kannustavaa asennetta. Karjalaiset edustavat minulle avoimia, iloisia, vieraanvaraisia ja perhekeskeisiä ihmisiä, Helsingissä asuva Juhani von Grönhagen sanoo.

Äidinisällä, Aarne Virolaisella, oli Ravansaaressa menestyvä konepaja ja telakka. Äidin sukua oli asunut 1700-luvulta lähtien pääasiassa Viipurin seudulla, Johanneksessa ja Säkkijärvellä.

Ravansaarella Juhani kävi nelihenkisen perheensä kanssa Ravansaari-seuran retkellä juhannuksena 1991. Äidin veli, Pekka Virolainen, esitteli suvun asuinsijoja ja telakkapaikkaa. 

– Nyt olen kokoamassa kirjaa Virolaisten telakkatoiminnasta Ravansaarella, Uudessakaupungissa ja sotien jälkeen Haminassa. Aion myös kuvailla saaristolaista elämänpiiriä.

Juhani sanoo kunnioittavansa syvästi siirtokarjalaisten sitkeyttä, jonka varassa he ovat selvinneet kaikista menetyksistä ja kärsimyksistä.

JUHANIN vanhemmat olivat Yrjö ja Helka von Grönhagen (o.s. Virolainen).

– Äitini oli syntynyt 1920 Viipurissa. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Ravansaarella, pääsi ylioppilaaksi Porvoon Naisopistosta, kävi suurtalouskoulun ja opiskeli muutaman vuoden Helsingin yliopistossa maa- ja metsätaloustieteitä.

– Isäni oli syntynyt 1911 Pietarissa. Hänen vanhempansa olivat Karl ja Zina von Grönhagen  (o.s. von Holzmann). Isoisä oli everstiluutnantti, Suomen itsenäisyystaistelija, lehtimies ja kirjailija. Isoäiti oli juristi, joka menehtyi 30-vuotiaana espanjantautiin.

Karl von Grönhagen sekä lapset Dagmar, Yrjö ja Helena pääsivät alkuvuodesta 1920 Suomeen menetettyään koko omaisuutensa.

–  Isäni opiskeli Pariisissa ja Berliinissä. Sotavuosina hän palveli Saksassa Suomen kulttuuriasioiden ja tiedottamisen hoitajana, myöhemmin Norjassa suomalaisten internoitujen yhteysupseerina.

– Muuttuneessa sodanjälkeisessä ilmapiirissä Saksassa  ja liittoutuneiden kanssa Norjassa toimineella henkilöllä oli tuohon aikaan Suomessa heikot työllistymismahdollisuudet. Laajan ystäväpiirinsä vinkistä hän sai kuitenkin syksyllä 1947 venäjää taitavana tulkin ja sopimusneuvottelijan toimen haminalaiselta Aarne Virolaisen telakalta.

– Siellä hän tutustui äitiini, Aarne Virolaisen vanhimpaan tyttäreen. Naimisiin he menivät 1948. Loppuvuodesta 1950 perhe muutti Lappiin Karigasniemelle, jonne perustivat  Tenokoti-nimisen lomakodin. He pitivät sitä toiminnassa kesäisin vuoteen 1983.

Vuonna 1960 Yrjö von Grönhagen perusti Suomeen kansainvälisen Konstantinus Suuren ritarikunnan osaston, jonka palveluksessa kansainvälisissä tehtävissä hän palveli Kreikasta käsin vuodesta 1967 alkaen 1990-luvulle saakka.

– Vanhempani viihtyivät vuosikymmeniä Kreetalla ja Ateenassa. Äiti kuoli Ateenassa 1991, mutta hänet haudattiin Helsinkiin Hietaniemen sukuhautaan. Isä vietti viimeiset vuotensa Helsingissä ja kuoli 2003.

YLIOPPILAAKSI päästyään Juhani lähti Ateenan yliopistoon opiskelemaan klassista arkeologiaa, yleistä historiaa, psykologiaa ja filosofiaa. Hän valmistui 1977.

– Koska olin opiskellut vanhaa kreikkaa poikanorssissa, nykykreikan oppiminen nopeassa tahdissa oli mahdollista. Vanhemmat asuivat silloin Kreetalla. Opintorahoja tienasin useina kesinä oppaana pitkillä Kreikkaan suuntautuneilla kulttuurimatkoilla.

– Meriarkeologiaan sain ensikosketuksen Suomessa 1974 päästyäni Museoviraston merihistorian toimiston hylkytutkimusleirille Hankoniemelle. Siellä innostuin vedenalaisesta maailmasta.

Meriarkeologia oli tuolloin Juhanin mukaan vielä uutta. Se oli tullut jossakin määrin tutuksi ranskalaisen Jacques Cousteaun tekemistä sukellustutkimuksista.

– Kunnolliset sukelluskurssit kävin vasta 1979–80 Tampereella. Aloin paneutua meriarkeologiaan, otin selvää Itämeren laivareiteistä, merionnettomuuksista ja hylyistä.

JUHANI sai kutsun Museoviraston merihistorian toimiston palvelukseen sukeltavaksi tutkijaksi kesäkuussa 1980.

– Olin muutaman vuoden tutkijana ja sen jälkeen väliaikaisena toimistopäällikkönä eli museonjohtajana Helsingin Hylkysaaressa vuoden 1987 loppuun.

LUE LISÄÄ 22.8.2019 KARJALA-LEHDESTÄ

MARKKU SUMMA


« Takaisin