2021-12-01 10:14:24

KOLUMNI 25.11.2021

Itsenäisyyspäivän äärellä

JANI KARHU

tutkija, Itä-Suomen yliopisto

ITSENÄISYYSPÄIVÄN aikaan mediaotsikoihin ilmestyy tavallista enemmän historia-aiheisia uutisia ja artikkeleita. Suuret kansalliset tarinat ja etenkin sotiin liittyvät aiheet kiinnostavat suurta yleisöä ja saattavat ihmiset historiallisten aiheiden pariin. Jos ei muutoin, niin Tuntematon sotilas katsotaan televisiosta. 

Joitakin tämä sotakeskeinen itsenäisyyden juhlinta kyllästyttää, toiset tykkäävät oikein kovasti. Toisin sanoen, itsenäisyys ja sen saavuttamisen muistelu itsenäisyyspäivänä herättää ihmiset historian merkitykseen ja tärkeyteen. Ei ole lainkaan yhdentekevää mitä menneisyydestämme kerrotaan ja millaisia merkityksiä nykyisyyteen historian avulla rakennetaan. 

Mediakatsauksen perusteella nykyisessä itsenäisyyspäivän historiakuvassamme korostuvat itsenäisyyden säilyttämiseen liittyvät Talvi- ja Jatkosodan kuvastot, eivätkä niinkään vähemmän dramaattiset saavutukset.

VAIKKA MEDIASSA sotatarinat ovat hyvin näyttävästi esillä, eivät ne suomalaisten historiakäsityksissä välttämättä ole kaikkein tärkeimmässä roolissa. Reilu kymmenkunta vuotta sitten laaditun suuren Suomalaiset ja historia- tutkimuksen perusteella yleinen oppivelvollisuus, peruskoulu ja ilmainen koulutus koettiin talvisotaa merkittävämmiksi historian tapahtumiksi. Myös yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen nousivat arvioissa korkealle. Tutkimuksen perusteella suomalaiset ovat ”historiakansaa”. Toki täytyy muistaa, että kyselyihin vastaavat enemmän he joita käsillä oleva asia kiinnostaa ja se on saattanut joiltakin osin vaikuttaa tuloksiin. 

Olisi kuitenkin hyvin mielenkiintoista, jos sama tutkimus toistettaisiin nyt pakolaiskriisin, populismin nousun, koronapandemian ja niin sanotun totuuden jälkeisen ajan mainingeissa. Ovatko kriisiajat, yhä omituisempia piirteitä saava nettioppineisuus tai sosiaalisen media kuplat muuttaneet suomalaisten käsityksiä historiasta?

MEILLÄ demokratiaan perustuva itsenäisyytemme, ilmainen koulutus ja hyvinvointiyhteiskunta ovat taanneet avoimen yhteiskunnan, jossa historiatietoisuus perustuu median tarjoileman buffet menyyn lisäksi ennen kaikkea vapaaseen (oma tiedepoliittinen keskustelunsa) yliopistopohjaiseen historian tutkimukseen ja siihen perustuvaan opetukseen. Tämä on äärimmäisen tärkeä asia muistettavaksi ja ymmärrettäväksi ajassa, jolloin tieteen vapaus on monin paikoin Euroopassa uhattuna (tai jopa menetetty), oppikirjoja kirjoitetaan uusiksi ja iltapäivälehdissä otetaan kärkkäästi kantaa siihen, millainen tutkimus rahoitusta ansaitsee. 

Usein sanotaan, että se, joka hallitsee menneisyyttä eli sitä millaisena menneisyys meille näytetään ja kerrotaan, hallitsee nykyisyyttä. Pyrkimykset menneisyyden hallintaan korostuvat etenkin valtapolitiikassa, valta-asemien rakentamisessa ja konfliktitilanteissa, mutta ilmenevät myös arkisessa yhteiskunnallisessa ja poliittisessa keskustelussa, joka liian usein on tarkoitushakuisen historiatonta ja yksinkertaistavaa. 

ITSENÄISYYTEMME näkyvä juhliminen ja sen historian muistaminen on tärkeää. Se osoittaa jokaiselle, että menneisyydessä on meitä kaikkia tavalla tai toisella koskettavia tapahtumia, vaikka historiasta sinänsä ei niin kiinnostunut olisikaan. On tärkeää muistaa ja huomata, etteivät suuret historialliset kysymykset ole läsnä vain sotatarinoissa tai kansallisissa kysymyksissä. 

Historia on läsnä jatkuvana vaikutusten ja merkitysten kehänä yhteiskunnassamme ja arjessamme, niin kansallisina kuin hyvin paikallisina ja yksittäisen ihmisten asioina. Osa niistä painuu unholaan, joistakin tulee suuria juhlapäiviä. Siksi kannattaa puolustaa vapaata historiantutkimusta ja historian asemaa kouluopetuksessa. Silloin tiedämme mitä oikeastaan juhlimme. 

JANI KARHU


« Takaisin